tiistai 18. joulukuuta 2012

Jouluahdistus



Joulu tekee tuloaan ja jouluihmiset ottavat joulun riemuiten vastaan. Pian perheet kerääntyvät yhteen ja sukulaiset tapaavat toisiaan. Jouluisien ruokien, koristeiden ja musiikin tuomasta tunnelmasta nautitaan yhdessä rakkaiden kanssa. Joulukirkot täyttyvät ihmisistä, jotka haluavat hiljentyä joulun sanoman äärelle.

Joulu on monille ihmisille rauhoittumisen aikaa. Vanhastaan on tiedetty, että juhlapyhien vapaat saattavat tuottaa myös levottomuutta. Näitä levottomuuksia ehkäisemään säädettiin Ruotsin aikaisessa Suomessa joulurauha, joka alkoi jouluaatosta ja kesti yhteensä 20 päivän ajanjakson aina nuutinpäivään asti. Joulun aikana tehdyistä rikkomuksista annetut tuomiot olivat ankarampia kuin muulloin. Lakina joulurauha ei ole enää ollut voimassa 1889 jälkeen.

Joillekin ihmisille joulu on kutsumaton vieras, josta pitää vain selvitä vuosittain. Joulurauhasta ei ole tietoakaan, kun lapset odottavat pelon vallassa vanhempien lomanaikaisen päihteidenkäytön lisääntymisestä johtuvaa kaaosta. Toisille perheen ja sukulaisten tapaaminen on kaukana idyllisestä yhdessäolon tunnelmasta. Ilmapiiri on jännitteinen, kaikki odottavat perinteisen jouluriidan alkamista. Toisilla ei ole edes ketään, kenen kanssa riidellä. Yksinäisyys vain korostuu perhejuhlien aikaan.

Joulurauhan sijasta osa ihmisistä kärsii jouluahdistuksesta. Se hiipii mieleen hyvissä ajoin ennen joulua. Ihmiset alkavat hyväntahtoisesti kysellä toistensa joulusuunnitelmia. Jouluahdistuja kiemurtelee kysymyksen kuullessaan. Haluaako kysyjä oikeasti kuulla, miten ongelmat hyppäävät silmille joulun aikaan?

Haluan toivottaa kaikille Nuorten Kriisipisteen blogin lukijoille ja vierailijoille rauhallista joulua. Joulun yli sinnittelijät tarvitsevat lisäksi kärsivällisyyttä, joka voidaan ajatella kykynä kärsiä. Itseä voi kannustaa edellisten joulujen selviytymiskokemuksilla ja sillä tosiasialla, että seuraavaa joulua juhlitaan vasta vuoden kuluttua. 


Heidi Rouhiainen

maanantai 10. joulukuuta 2012

Ei itkeä saa, ei meluta saa?


"Ei itkeä saa, ei meluta saa, joku voi tulla ikkunan taa. Joulupukki matkaan jo käy. Nyt nimien kirjaan merkitään taas: tuhma vai kiltti, ajatelkaas! Joulupukki matkaan jo käy."
Tuttavani kertoi 8- vuotiaan tyttärensä tuskailusta joulun alla. Tytön oli vaikeaa pysyä kilttinä, koska olihan hän isosisko kahdelle rasittavalle sisarelleen. Vaati pitkää pinnaa ja valtavaa sisäistä ponnistelua, jotta hän sai pidettyä tunteensa kurissa. Taustalla piili pelko siitä, että jää ilman lahjoja, jos menettää malttinsa.
Roosa Meriläinen kirjoitti muutama viikko sitten Helsingin Sanomien kolumnissaan siitä, miten kovaäänisten ja tottelemattomien tyttöjen vanhempia tulisi onnitella. Onnitella, koska lapsi on päättäväinen sekä voimakastahtoinen ja sen vuoksi tulee pärjäämään elämässään hyvin. Kilttejä puolestaan voidaan helposti nujertaa. Kolumnia kommentoitiin ahkerasti. Hesarin "Matkat" kolumnipaikassa Riku Rantala kirjoitti pari viikkoa Meriläistä aikaisemmin, kuinka Suomi on niitä harvoja paikkoja maailmassa, jossa lasten odotetaan käyttäytyvän ehdottoman maltillisesti julkisissa tiloissa. Rantala väitti, ettei missään maailmassa suhtauduta lapsiin niin vihamielisesti kuin Suomessa. Pitääkö siis olla aina kiltti ja hillitty? Ei itkeä saa; ei meluta saa?

Kukin meistä on omanlaisellaan temperamentilla varustettu. Meitä on mm. leppoisia, nauravaisia, helposti tulistuvia, päättämättömiä, riehaantuvia, rauhallisia, pohtijoita. Oppiminen ja kasvatus tuovat mukanaan oman osansa, joka vaikuttaa käyttäytymiseemme. Synnynnäinen temperamentti luo meille taipumuksen reagoida vaikkapa tunnemyrskyihin, nälkään tai kipuun. Oppiminen muuttaa temperamenttia ja tuo lisää selviytymiskeinoja. Kasvatus ja kulttuuri puolestaan määräävät sen, millaisia piirteitä saa tuoda esiin.

Olemme Kriisipisteen blogissa jo useamman kerran pohtineet tunteita ja niiden ilmaisua.Tunteiden tunnistamisella ja ilmaisemisella onkin valtava merkitys kunkin hyvinvoinnin kannalta. On tärkeää, että lapselle ja nuorelle sallitaan kaikki tunnetilat ja annetaan sitä tukea ja turvaa, jota hän tarvitsee kehittyäkseen ja oppiakseen elämänsä tunnemyrkyissä. Jos näin ei tapahdu, voi ihminen tuntea aina olevansa "vääränlainen".

Tänään kuulin miten eräs nuori oli ollut rohkea. Hän oli ilmaissut vihan ja katkeruuden tunteita kertomalla niistä henkilölle, johon nämä melkoisen suuret tunteet kohdistuivat. Hän puhui rauhallisesti; ei raivonnut, karjunut tai heitellyt tavaroita. Itkeä kyllä saattoi. Kun hän oli sanonut sanottavansa ja toinen oli ottanut viestin vastaan myötätuntoisesti, oli tuloksena sisäinen rauha. Viikkoja kestänyt epämääräinen ahdistuksen tunne oli poissa. Elämästä alkoi taas löytyä iloa.

Niin myönteisten kuin kielteistenkin tunteiden ilmaiseminen on elinehto. Selittämättömän pahan olon, masennuksen ja ahdistuksen, taustalla voi olla tukahdutettuja tai kadoksissa olevia (alitajuisia) tunteita. Ihminen sairastuu fyysisestikin, jos tunteet jäävät jumiin. 

Osa kasvamista on opetella ja oppia, miten ja missä ilmaista tunteita. Sillä on merkitystä, meuhkaako ärtymyksensä ulos toista satuttaen vai kertooko tunteistaan rauhanomaisesti. Tunteiden säätely- ja ilmaisukeinoja on monia ja toisilta tämä säätely ja ilmaisu sujuu helpommin kuin toisilta. Kaikilla tulisi kuitenkin olla lupa tunneilmaisuun
 
"Kyllä itkeä saa, kyllä meluta saa, tunteita lisää maailmaan vaan. Joulupukki matkaan jo käy."
Satu Lekola


Luettavaa:


maanantai 3. joulukuuta 2012

Oikeus suruun


Suremisesta puhuttaessa se useinmiten liitetään lähipiirissä tapahtuneeseen perheenjäsenen tai ystävän menettämiseen. Yhteiskunnassamme on muodostunut tiettyjä käytäntöjä siitä, kenen odotetaan surevan ja millä tavalla. Käytännössä tämä näkyy esimerkiksi siinä, ketkä saavat sairauslomaa ja kuinka kauan läheisensä kuoltua. Tapa normittaa surun kestoa ja oikeutta surra voi aiheuttaa myös suurta tuskaa.

Pohdinta suremisen oikeudesta nousi omista tunnekokemuksista saatuani tiedon nuoren asiakkaani kuolemasta. Asia meni ihon alle. Tuli itku. Samaan aikaan mietin kuinka minun tulisi kriisityön ammattilaisena saamaani tietoon reagoida. Työntekijän kokema suru asiakkaan kuolemasta on melko vaiettu aihe. Tunnetyön ammattilaisen oletetaan pitävän itsensä erillään asiakkaasta tunnetasolla. Työntekijä on kuitenkin saattanut tehdä asiakkaan kanssa yhteistyötä kauan ja jakaa monenlaisia elämäntilanteita, kokemuksia ja niihin liittyviä tunteita.

Tutkimustietoa hakiessa törmäsin käsitteeseen äänioikeudeton suru. Sillä tarkoitetaan olosuhteita, joissa ihminen kokee menetyksen ilman, että hänellä on sosiaalisesti tunnustettua oikeutta surra sitä. Se voi ilmetä esimerkiksi kyvyttömyytenä puhua kokemastaan surusta ja puuttuvina mahdollisuuksina saada vaikeaan elämäntilanteeseen tukea. Äänioikeudetonta surua kokeva saattaa jäädä vaille lähipiirin tukea tai kokea muutoin, ettei hänen suruaan tunnusteta oikeutetuksi.  

Äänioikeudetonta surua saattavat kokea esimerkiksi seuraavat ihmisryhmät:
  • Abortin tehneet
  • Lapsensa adoptioon antaneet
  • Keskenmenon kokeneet
  • Homoseksuaalisessa suhteessa elävät
  • Ystävät, työtoverit ja koulutoverit
  • Alkoholistin tai narkomaanin läheiset
  • AIDSiin kuolleen läheiset
  • Kehitysvammaiset
  • Entisen puolison menettäneet
  • Lemmikkieläimen menettäneet
  • Terveyden- ja sairaanhoidon henkilöstö mukaan lukien esimerkiksi psykoterapeutit ja sosiaalityöntekijät 

Pitkä lista - suuri joukko ihmisiä. Äänioikeudetonta surua kokeva ei ole kuitenkaan tilanteessaan yksin, vaikka tilanne siltä itsestä tuntuisikin. Samankaltaisessa tilanteessa on usein monia. Kokemusten ja tunteiden jakaminen voi olla mahdollista muun muassa erilaisissa vertaistukiryhmissä tai keskustelupalstoilla internetissä.


Katja Laamanen


Lisää aiheesta äänioikeudeton suru 

maanantai 26. marraskuuta 2012

Korjaavien kokemusten kautta takaisin elämään


Kun jokin tavara rikkoutuu, se joko korjataan, kierrätetään tai heitetään roskikseen. Jos ihminen menee fyysisesti rikki, pyritään hajonnut vartalon osa paikkaamaan tai sen tilalle koitetaan keinotekoisesti luoda uusi toimiva osa. Entäpä, jos ihminen rikkoutuukin mieleltään, sisäisesti? Looginen päätelmä helposti on, että ihmismielessä ei ole mitään konkreettista korjattavaa. Ihminen joko selviää tilanteesta tai muuttuu pikku hiljaa toimintakyvyttömäksi.

Kasvatusalan ammattilaiset korostavat, että lapsen varhaiset vuodet ovat merkityksellisiä ihmisen psyykkisen kehityksen ja mm. empatiakyvyn kehityksen kannalta. Kehittyykö lapsesta siis kylmä ja vuorovaikutusongelmista kärsivä aikuinen, jos hän näinä herkkinä elinvuosina kokee jäävänsä ilman hellyyttä, rakkautta ja hyväksyvää vuorovaikutusta? Onneksi näin ei ole. Tärkeintä on, että lapsella, nuorella tai aikuisella on muutama (jopa yksi) turvallinen ja lämmin vuorovaikutussuhde elämässään.

Myös henkistä ja sisäistä rikkinäisyyttä voi paikata. Yksi toimiva tapa on tarjota korjaavia kokemuksia. Parasta on se, että näitä kokemuksia voi saada missä iässä tahansa - toki niin, että mitä varhaisemmassa iässä sen parempi. Olipa sitten kysymys lapsesta, nuoresta, työikäisestä tai seniorista, on meillä kaikilla oikeus korjaaviin kokemuksiin. Myös aikuinen voi siis voimavaraistua korjaavien kokemusten kautta. Korjaavina kokemuksina voi toimia mm. läheisyys, vuorovaikutuksellinen keskustelu ja kokonaisvaltainen hyväksyntä.

Myös valokuvauksen keinoin on mahdollista tuottaa näitä hyvän olon kokemuksia. Taitava ja myötäelävä valokuvaaja osaa ikuistaa toisen ihmisen olemuksen ja omalaatuisen kauneuden iästä tai ulkomuodosta riippumatta. Photoshopattu ”keinoihminen” ei ole kaunis. Aito ja luonnollinen ihminen on – juuri omana itsenään.

HelsinkiMission kriisityöntekijät mahdollistavat korjaavia kokemuksia keskustelun ja toiminnallisten menetelmien kautta. Koulutetut vapaaehtoisemme kulkevat rinnallasi elämän hyvinä ja vaikeina hetkinä hyväksyen sinut juuri sellaisena kuin olet.


Anna Lepistö
nuorten ja lapsiperheiden vapaaehtoistoiminnan koordinaattori



Kuva: Anna Lepistö

Lähteet:
lasten psykiatri Jukka Mäkelä ja psykologi Daniel A. Hughes, koulutusmateriaalit
Ulla Halkola, Lauri Mannermaa, Tarja Koffert, Leena Koulu (toim.), Valokuvan terapeuttinen voima, Kustannus Oy Duodecim 2009

maanantai 19. marraskuuta 2012

Miksi sinä itket, kaikkihan on nyt hyvin?


Elämä ei mene aina suunnitelmien mukaan. Ihmiset sairastuvat niin fyysisesti kuin psyykkisesti. Köyhyys vaivaa yhä useampaa lapsiperhettä, vaikka samaan aikaan yleinen tulotaso Suomessa on noussut. Soppa alkaa olla melko synkkä ja sakea, kun mukaan lisätään vielä vanhempien päihde- ja sosiaaliset ongelmat. Näiden monenkirjavien tilanteiden keskellä osa lapsista ja nuorista elää.

Ihmisen on mahdollista selvitä hyvinkin vaikeista kasvuolosuhteista, vaikka vanhempien ongelmat ovat aina riski lasten kasvulle ja kehitykselle. On selvää, että lasten ja nuorten turvattomuus lisääntyy aikuisten ongelmien syventyessä, mutta yksikin turvallinen ihmissuhde riittää tasapainottamaan vanhemmuuden puutteita. Se turvallinen aikuinen voi olla esimerkiksi toinen vanhemmista, opettaja, isovanhempi, naapuri tai vapaaehtoistyötä tekevä perheen tukihenkilö. Yksi aikuinen, joka näkee lapsen tai nuoren erityisenä ja arvokkaana voi korjata psyykkisen kehityksen vinoumaa. Aikuinen, joka kannustaa ja luo toivoa tulevaan. Aikuinen, joka näkee lapsen tai nuoren hädän ja puuttuu tarpeen vaatiessa perheen ongelmiin.

Perheongelmien keskellä elävät nuoret alkavat monesti haaveilla itsenäistymisestä ja omasta kodista melko varhaisessa vaiheessa. Nuoren mielikuvissa elämänlaatu paranee heti, kun pääsee pois vanhempien vaikutuspiiristä ja saa olla rauhassa. Pettymys voi olla suuri, kun olo on huono tai pahenee yhä muuton myötä. Kaikki on ulkoisesti kunnossa, mutta sisäinen mielenmaailma romahtaa. Haastavissa olosuhteissa selviytyminen on vaihtunut reagoinniksi menneisiin tapahtumiin, koska kotoa muuton myötä nuorella on vihdoin tilaa voida huonosti ja kokea negatiivisia tunteita. Itsenäistymisvaiheessa nuori tarvitsee vielä paljon läheisten tukea ja ”siipien” kannattelua. On muistettava, että elämän alkutaipaleen vaikeista olosuhteista huolimatta ihminen saattaa kasvaa hyvin pärjääväksi aikuiseksi.  

Muutoksissa tarvitaan malttia, vaikka suunta olisi kohti parempaa. Pitkään jatkuneiden perheongelmien vaikutukset eivät helpota heti nuoren mielen tasolla, vaikka elämäntilanne olisikin muuttunut paremmaksi. Psyykkiset ja/tai fyysiset oireet ovat luonnollisia reaktioita, kun vaikeat olosuhteet väistyvät. Nuori voi esimerkiksi tuntea olonsa alavireiseksi tai jännittyneeksi, hän voi nähdä hurjia painajaisia tai "kelata elämäänsä pää sauhuten" ja kärsiä unettomuudesta. Erilaisista oireista kannattaa keskustella läheisten kanssa ja hakea itselle tarvittaessa ammattiapua. On muistettava, että vaikeista kasvuolosuhteista toipuminen vie oman aikansa. Siksi sinä saatat itkeä, vaikka kaikkihan on nyt hyvin.


Heidi Rouhiainen



SUOSITTELEN kuunneltavaksi laulua, 
joka minulla soi päässä tätä tekstiä kirjoittaessa:
Minä ja Ville Ahonen - Sammutetaan valot

Luettavaa lapsiperheiden vapaaehtoistyöstä kiinnostuneille:
PELASTAKAA SUKUPOLVI -HANKE 

perjantai 9. marraskuuta 2012

Isän kengissä


Kysyin taannoin eräältä kohtuullisen uudelta kahden lapsen isältä mitä lasten syntyminen on hänelle merkinnyt. Vastaus oli herkistävä: ” On kuin olisin ensikertaa elämässäni herännyt henkiin”. Tummat pussit silmien alla, univelan aiheuttamat törmäilyt lasioviin, kinat puolison kanssa tai oman ajan puttuminenkaan eivät horjuttaneet vastauksen varmuutta. Tai sitä rakkautta, joka miehen puheesta välittyi kun hän puhui lapsistaan.

Marraskuun toisena sunnuntaina vietämme isänpäivää. Päivää, jota ollaan vietetty Suomessa jo vuodesta 1949, mutta vakiintuneemmin vasta 1970- luvulta lähtien. Netistä löytyi yllätykseksi sivusto www.isänpäivä.org, josta voi lukea lisää isänpäivän vieton vakiintumisesta. Löytyypä sieltä lahjavinkkejäkin.

Perusisä, pehmoisä, viikonloppuisä, kaveri-isä, etäinen isä, kadonnut isä, auktoriteetti-isä, isäpuoli, yksinhuoltajaisä? Isyyden roolit voivat olla itse valittuja, elämäntilanteiden mukanaan tuomia ja/tai myös kunkin aikakauden mallien mukaisia. Perinteisesti isien ajatellaan olevan perheen elättäjiä, lapsille etäisiä, ehkäpä pelottaviakin kurinpitäjiä. Tunteiden ja hellyyden osoittaminen lapsille ei ole ollut isän tehtävä. Myönteisten tunteiden osoittaminen on nähty jopa heikkoutena. Myytti tämänkaltaisesta isyydestä on kuitenkin muuttumassa. Väestöliiton julkaisema teos ”Isyyden kielletyt tunteet” avaa nykymiesten ajatuksia isyydestä. Miehet eivät enää pysyttele vaiti vaan puhuvat avoimesti tunteistaan liittyen vanhemmuuteen. Samalla miehet haluavat purkaa perinteistä kielteistä isyysmyyttiä, johon liittyy ajatus aggressiivisesta ja poissaolevasta isästä. 

Isyyden myönteisten puolien vahvistuminen vaikuttaa koko perheen toimintaan. Perinteisesti on puhuttu äidinhoivasta, mutta miksei yhtälailla myös isänhoivasta. Kasvatusstieteiden tohtori Jouko Huttusen mukaan hoivaisyys parantaa merkittävästi niin isän, lapsen kuin äidinkin elämänlaatua. Perhe vahvistuu. Isä ei ole enää se toissijainen vanhempi. On tutkittu, että osallistuvien isien pojilla näyttäisi olevan enemmän sosiaalista taitavuutta, itsenäisyyttä ja pitkäjännitteisyyttä. Tytöillä taas korostuu koulumenestys, urahakuisuus ja myöhemmin parisuhteessa onnistuminen. Isäsuhteen on tutkittu näkyvän myönteisesti lapsen ihmissuhdetaidoissa.

Huolestuneet isät, tsemppaavat isät, uusperheen isät, kadonneet isät, pelottavat isät ja myös poisnukkuneet isät ovat Nuorten Kriisipisteen vakiovierailijoita joko paikanpäällä tai nuorten puheissa. Nuori tarvitsee yhteyttä vanhempiinsa, kaipaa huomiota ja aikaa, hyväksyntää ja rakkautta. Vanhemmat ovat usein huolestuneita nuorensa hyvinvoinnista. Meidän tehtävämme Nuorten Kriisipisteellä on auttaa silloin kun nuori kadottaa yhteyden vanhempaan tai vanhempi nuoreen. Aina ei tarvitse pärjätä yksin. Osa hyvää isyyttä, ja äiteyttä, on se, että pyytää apua silloin kun omat voimat ovat vähissä. Se on välittämistä.

Satu Lekola

http://isänpäivä.org/
http://www.vaestoliitto.fi/?x27375=782061






maanantai 5. marraskuuta 2012

Vastuuta koulukiusaamisesta ei saa ohittaa



Toissa viikolla Munkkiniemen yhteiskoulussa vietettiin Koulukiusaamisenehkäisy -viikkoa yhteistyössä Nuorten Kriisipisteen kanssa. Tarkoituksena oli ehkäistä koulukiusaamista ja kertoa mitä kiusaamisen on ja mitä sillä tarkoitetaan. Lisäksi haluttiin herättää keskustelua oppilaiden kanssa siitä miten kiusaamiseen voisi puuttua ja miten sitä voisi ehkäistä.

Koulukiusaamisenehkäisy -viikon avasi Munkkiniemen nuorisotalon ohjaajien pitämä aamunavaus aiheesta koko koululle. Viikon ohjelmassa oli koulukiusaamisen ehkäisy oppitunnit 7-luokkalaisille sekä Nuorten Kriisipisteen pitämät oppitunnit 8-luokkalaisille

7-luokkkien kanssa käsitellään koulukiusaamisesta, mitä se on, miten sitä voitaisiin ehkäistä sekä miten siihen voisi puuttua. Tunnin lopuksi täytettiin nimetön kysely koulukiusaamisen esiintyvyydestä. 7-luokkien tunnit piti koulukuraattori Liisa Ståhle ja kouluterveydenhoitaja Heidi Serjo. Tukioppilaita oli myös mukana oppitunneilla.

8-luokkien oppitunnit pitää Liina Kahelin Nuorten Kriisipisteeltä. Tunneilla käsiteltiin koulukiusaamisen eri muotoja ja vaikutuksia, siihen puuttumista sekä erilaisia nuoria auttavia tahoja.

Kaikkien meidän aikuisten vastuulla on se, ettei kouluissa eikä koulumatkoilla kiusata ketään ja kaikilla on turvallinen olo olla koulussa. Jos näet kiusaamista tai kuulet kiusaamisesta, ole rohkea ja puutu siihen tai kerro jollekin aikuiselle kiusaamisesta!

Lisätietoja koulukiusaamiseen liittyvästä aiheesta löydät mm. näiltä sivuilta:



Turvallista koulupäivää!


Liisa, kuraattori 
Munkkiniemen yhteiskoulu

tiistai 30. lokakuuta 2012

Kyllä mä äänestäisin jos mulla ois varaa siihen



Viime sunnuntaina saimme jännittää kunnallisvaalien tuloksia - kuka menee läpi ja kuka tipahtaa. Poliittisten valtasuhteiden rinnalle keskustelun aiheeksi on noussut maanlaajuisesti alhainen äänestysprosentti. Tilannetta on luonnehdittu katastrofaaliseksi. Suomen suurimmaksi puolueeksi on jälleen kerran nimetty Nukkuvien puolue.

Aina äänestämättä jättäminen ei johdu laiskuudesta tai haluttomuudesta vaikuttaa päätöksentekoon tai että se olisi suora vastalause kunnallista peruspalvelukoneistoa kohtaan. Se voi olla myös taloudellinen valinta, mikäli et omista voimassa olevaa henkilöllisyystodistusta eikä sinulla ole varaa hankkia sellaista. Äänestämistä varten voi toki noutaa poliisilaitokselta maksutta väliaikaisen henkilökortin, mutta siihenkin tarvitaan kaksi passikuvaa. Tässä tapauksessa kertakäyttöisten passikuvien hankinta voi tarkoittaa valintaa syökö parina seuraavana päivänä vai käykö vaaliuurnalla antamassa äänensä.

Äänestämättä jättämisen taloudellinen perustelu ei ole vain (kukka)hatusta temmattu vaan se nousi vahvasti esille senioriryhmässä, jonka jäsenet edustavat sukupolvea, joka on ollut politiikassa mukana aatteen vuoksi ja edistääkseen yhteisiä tavoitteita. Samanlainen taloudellinen tilanne voi yhtä hyvin olla esimerkiksi pienituloisella opiskelijalla, työssäkäyvällä, perheellisellä tai yksin asuvalla keski-ikäisellä. Suomessa viimeisen kymmenen vuoden aikana eriarvoisuus on laajentunut; tuloerot ovat kasvaneet ja köyhyys on lisääntynyt. Köyhyydellä ja suurilla tuloeroilla on kielteisiä vaikutuksia paitsi kansantalouden myös koko yhteiskunnan toimivuuteen. Yksilötasolla huomioitavaa on, että usein huono-osaisuus seuraa samoja ihmisiä läpi elämän ja se myös periytyy sukupolvelta toiselle.

Nuoret ovat avainasemassa, kun puhutaan köyhyyden ja eriarvoisuuden vähentämisestä. Käytännössä heidän äänensä on kuuluttava päätöksenteossa aikaisempaa selkeämmin ja heidän osallistumistaan päätöksenteon eri tasoilla on vahvistettava. Nuorten osallisuuden ja osallistumisen tukeminen on erinomainen tapa edistää kehitystä ja rakentaa tulevaisuutta. Sillä hehän ovat tulevaisuus.

Katja Laamanen



Aiheeseen liittyen:

Irene Roivainen, Jari Heinonen, Satu Ylinen (2011):  Köyhä byrokratian rattaissa
Kunnallisalan kehittämissäätiön julkaisuja 64.

tiistai 23. lokakuuta 2012

Omaan kehoon kohdistuva väkivalta on vaiettu ilmiö

Itsensä vahingoittaminen kauhistuttaa ihmisiä, koska teon väkivaltaisuus on luonnollisen itsesuojeluvaiston vastainen. Itsensä satuttaminen luokitellaan käyttäytymismalliksi, joka voi olla erilaisten mielenterveyshäiriöiden, kuten masennuksen tai ahdistuksen oire. Omaan kehoon kohdistuvien väkivaltaisten tekojen päämääränä ei ole halu kuolla. Kehon vahingoittaminen, esim. viiltelyn tai polttamisen muodossa, on keino selviytyä psyykkisestä tuskasta. Queenslandin yliopiston vuonna 2008 teettämän laajan haastatteluaineiston pohjalta näyttää siltä, että ilmiö on luultua yleisempää. Australian väestöstä 8 % on vahingoittanut itseään jossakin elämänsä vaiheessa. Yleisintä itsensä vahingoittaminen on teini-ikäisillä ja nuorilla aikuisilla. Australialaistutkijoiden mukaan uusi ryhmä itsensä vahingoittajissa ovat nuoret, joilla ei ole mielenterveysongelmia.  

Aivokuoren etuosa säätelee ja hillitsee tunne-elämää, poikkeavuudet sen toiminnassa voivat altistaa henkilöä itsensä vahingoittamiselle. Tutkijat arvelevat, että itsetuhoisen ihmisen aivot saattavat reagoida negatiivisiin tunteisiin ikään kuin hänen henkensä olisi uhattuna. Itsetuhoiset ihmiset kokevat luultavasti tunteet keskimääräistä voimakkaammin ja hallitsevat niitä myös keskimääräistä huonommin. Monet itseään vahingoittavat ihmiset hakevat kehoon kohdistuvasta väkivaltaisesta teosta jonkinlaista katkaisinta, jolla voisi kytkeä negatiiviset tunteet pois päältä. Eräs nuori kuvaili itsensä satuttamista seuraavasti: ”Tunnen oloni kevyemmäksi. Tuska helpottaa sen verran, että pärjään taas sen kanssa. Se on kuin fyysinen helpotuksen huokaus.

Traumaperäinen dissosiaatiohäiriö on yksi selittävä tekijä itsensä satuttamiselle. Dissosiaatiohäiriö turruttaa fyysisiä aistimuksia ja tunne-elämää, jonka seurauksena ihminen voi olla valmis äärimmäisiin tekoihin tunteakseen itsensä todelliseksi. Veren näkeminen on nuorelle konkreettinen keino palauttaa yhteys itseen ja tuntea itsensä eläväksi. Häiriöt varhaisessa kiintymyssuhteessa voivat myös altistaa nuoren itsetuhoisuudelle. Vanhemmilta saatu oikea-aikainen lohtu tarjoaa sisäisen mallin rauhoittumisen kyvylle. Tietoisuustaidot eivät aina siirry vanhemmalta lapselle, minkä vuoksi nuori voi psyykkisen hädän hetkellä hakea ratkaisua fyysisestä kivusta. ”Fyysinen kipu on helpompi sietää kuin henkinen.”

Dan Lubman Monashin yliopistosta uskoo, että itsensä vahingoittamiseen syntyy voimakas riippuvuus. Syvenevässä itsensä satuttamisessa vahingoittaminen aikaväli tihenee ja tavat raaistuvat. Nuori kuvaili riippuvuuttaan itsensä satuttamiseen: ”Minulle se on itselääkitystä. Se on kuin huumetta, mutta teho laskee vähitellen. Ennen kuin huomaankaan, koko keho on arpien peitossa.” Aivoissa luontaisena kivun lievittäjänä toimivat endorfiinit, jotka toimivat opiaattien tavoin. Endorfiinit eivät pelkästään vaimenna fyysistä kipua, ne myös vaikuttavat aivojen mielihyväkeskukseen, limbiseen järjestelmään. Itsensä vahingoittaminen saa elimistön tuottamaan endorfiinejä, jonka seurauksena fyysinen kipu lievittyy ja henkinen tuska turtuu. Ahdistuneisuus lievenee ja nuori saa olla hetken rauhassa, mutta selviytymiskeinona itsensä satuttaminen on huono vaihtoehto. Mitä enemmän siihen turvautuu, sitä vaikeampi on pärjätä ilman. Lisäksi krooninen itsetuhoisuus lisää tapaturmaisen kuoleman riskiä.

Kyky rauhoittua on tärkeämpi kuin koskaan, koska elämäntahti on nykyisin kiivas. Elinympäristömme on miellyttävä lyhyellä aikavälillä, mutta vahingollinen pidemmän päälle. Pysähtymiseen ja asioiden pohdiskeluun jää liian vähän aikaa. Nick Allen Melbournen yliopistosta tutkijaryhmineen todensi aivokuvantamalla meditaation myönteisen vaikutuksen itsetuhoisen koehenkilön Alisonin aivoissa. Ennen mindfulness harjoittelua aivosähkökäyrä osoitti, että Alisonin aivot reagoivat herkästi kielteisiin tunteisiin. Aivokuoren oikea etuosa toimi vasemmanpuoleista aivolohkoa vilkkaammin. Uusi mittaus kahden kuukauden mindfulness harjoittelun jälkeen osoitti aivopuoliskojen toiminnan tasapainottumisen. Oikean aivopuoliskon aktiivisuus oli vähentynyt, kun taas vasemman puolen toiminta oli lisääntynyt. Muutos oli yhdenmukainen Alisonin kokemusten kanssa. Hän tunsi, että kielteiset tunteet olivat vähentyneet ja myönteiset tunteet puolestaan lisääntyneet. Kahden kuukauden meditaatio synnytti uusia mielihyvän tunteita voimistavia yhteyksiä ja Alisonin tarve vahingoittaa itseään vähentyi. Tutkijat ilahtuivat tuloksesta, koska se osoittaa, että voimme vaikuttaa ajatteluumme. Allen uskoo myönteisyyden ja elämänhallintaitojen opettelujen vaalivan mielenterveyttä ja johtavan ihmisen sisältä lähtöisten positiivisten muutosten äärelle. 



Heidi Rouhiainen

Lähde: Kirjoitus perustuu Yle Teemalla 20.9.2012 esitettyyn Australialaiseen dokumenttiin ”Itsetuhoiset nuoret”