maanantai 20. helmikuuta 2012

Hei me muutetaan!



Nuorten Kriisipiste viettää viimeistä työviikkoaan nykyisessä osoitteessaan Sörnäisissa muuttolaatikoiden ympäröimänä. Varsinainen muutto uusiin toimitiloihin tapahtuu ensi viikolla helmi-maaliskuun vaihteessa, jolloin toimintamme on tämän vuoksi hetkellisesti kiinni. Asiakastyön aloitamme normaalisti 5.maaliskuuta alkaen osoitteessa Albertinkatu 33.

Viime viikolla kävin läpi viimeisen viiden vuoden aikana kertyneitä papereita. Samalla kävin mielessäni aikamatkan menneisyydestä nykyisyyteen, mikä herätti monenmoisia muistoja pintaan. Osan papereista pakkaan toki mukaan uuteen osoitteeseen, mutta osa joutui paperisilppurin omaksi. Muistoista pakkaan kaikki. Tämä on minulle ominainen tapa - kuin rituaali - ottaa vastaan tuleva muutos.

Sana muutos tuo usein mielikuvan jostakin itselle epämieluisasta, vaikka muutos voi olla myös mahdollisuus. Muutoksesta voi helposti piirtää kaavion tai kirjoitaa suunnitelman,  mutta pelkästään niillä ei vielä aikaansaada itse muutosta. Todellinen muutos edellyttää siihen osallistuvien jäsenien sitoutumista ja uuden ajattelu- tai toimintatavan omaksumista. Jokainen tekee sen omalla tavallaan ja muutokseen sopeutumisen aikataulu on jokaisella yksilöllinen. Usein ensireaktio muutokseen on epävarmuus ja pelko, mikä pikkuhiljaa kääntyy uteliaisuudeksi.  Mitä enemmän tulevaa muuttoa ja sen mukanaan tuomaa muutosta ajattelen, sitä painokkaammin allekirjoitan emeritusprofessori Jorma Heikkilän ajatuksen: "Muutos lähtee ihmisestä, ja uuden luominen ihmettelystä."

Ensi viikolla Nuorten Kriisipiste asettuu taloksi vanhaan kivitaloon yhdessä muiden toimialojen kanssa.  Saman katon alle muuttavat HelsinkiMission Nuorten Kriisityö, Seniorityö, Vapaaehtoistoiminta sekä keskushallinto. Aivan kaikki eivät Albertinkadulle muuta vaan osa työaloista jatkavat toimintaansa nykyisissä toimitiloissaan, kuten Kotivuoren lastenkoti Puotilassa ja väkivaltatyön kehittämishanke Aggredi Hämeentiellä. Kun mietin HelsinkiMission historiaa, muutto  tuntuu luontevalta ja "näinhän tässä pitikin käydä" - henkiseltä ratkaisulta. Ovathan molemmat, HelsinkiMissio ja uusi toimipaikka, samanikäisiä 1880-luvulla syntyneitä elinvoimaisia vanhuksia. Molemmilla on oma mielenkiintoinen menneisyytensä ja edessä yhteinen tulevaisuus.

Albertinkadulla tavataan!


Muuttotiedotteen ja tulevan toimipaikkamme sijainnin kartalla löydät täältä.

Katja Laamanen




tiistai 14. helmikuuta 2012

Ystävällisyys ei maksa mitään

Tänään 14.helmikuuta on ystävänpäivä. Kansainvälisestä Valentinuksen päivästä poiketen suomalainen ystävänpäivä on nimensä mukaisesti ystävien muistamisen, ei niinkään rakastavaisten juhlapäivä.

Vastavuoroisesti tarvitsisimme yksinäistenpäivän. Yksinäisyys voi olla oma valinta tai se voi olla pakko. Se voi olla lyhytaikaista tai pidempään kestävää: tilapäistä, tilanteista tai kroonista. Jokainen kokee jossain vaiheessa elämäänsä yksinäisyyttä ja se on kokemuksena subjektiivinen, joka ei näy aina ulospäin.

Valittu yksinäisyys on terapeuttista, mutta pitkittynyt yksinäisyys voi johtaa jopa itsetuhoisuuteen. Joillekin yksinäisyys alkaa jo alakoulun pihalta ja jatkuu pitkälle sen jälkeenkin. Jukka Kangasniemen mukaan yhtenä suurimmista yksinäisyyttä aiheuttavista ulkoisista tekijöistä voidaan mainita koulukiusaaminen. Hänen tutkimuksestaan ilmeni, että lähes kymmenen prosenttia yksinäisistä kärsi tai on kärsinyt koulukiusaamisesta. Koulukiusaaminen liittyi usein krooniseen yksinäisyyden kokemukseen ja vaikuttaa koko myöhempään elämään. Tämän vuoksi koulukiusaaminen on yksi syy, miksi yksinäisyydestä ei voida puhua vain yksilön vaan koko yhteiskunnan ongelmana.

Parasta lääkettä yksinäisyyteen on toinen ihminen. Sitä ei voi korvata lumelääkkeellä, työllä, opiskelulla tai muulla tekemisellä.  Ystävänpäivän kunniaksi haluan haastaa Sinut ystävällisyyden tekoihin omien voimavarojesi mukaan. Joku viisas onkin sanonut: "Hymy, jonka annat, palaa aina luoksesi."

Hyvää Ystävänpäivää! 


HelsinkiMissio muistuttaa, että Ystävänpäivä on hyvä hetki auttaa syrjäytyneitä ja yksinäisiä. Järjestö tarjoaa Ystävänpäiväviikolla Aikalahjallaan suomalaisille konkreettisen mahdollisuuden vähentää maassamme tapahtuvaa syrjäytymistä.

Katja Laamanen


torstai 9. helmikuuta 2012

Kaiken se kestää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaikessa se kärsii


Tyttöjen Kakola on herättänyt vilkasta mielipiteenvaihtoa netin keskustelupalstoilla. Lyhyen silmäilyn perusteella jopa toivon, etteivät asianomaiset lukisi kaikkia kommentteja. Vanhemmuuden arvostelu tuntui ulkopuolisestakin kovasanaiselta. 

Joulun välipäivinä Nuorten Kriisipisteen päivystykseen otti yhteyttä useammin nuoren vanhempi kuin nuori itse. Suurin odotuksin ladattu perhejuhla ei ollut mennytkään suunnitelmien mukaan vaan se oli herättänyt vanhemmissa huolta lapsen hyvinvoinnista ja voimattomuuden tunteen vaikeassa tilanteessa. Nostan hattua näille vanhemmille, jotka omalla esimerkillään murtavat myyttiä vanhempien yksin pärjäämisen pakosta hakemalla apua arjen haasteisiin. 

Jo usean vuoden ajan Nuorten Kriisipisteellä on kokoontunut vertaistuki- ja keskusteluryhmä nuoresta huolissaan oleville vanhemmille. Aluksi ryhmään osallistui vain muutamia, mutta nykyisin siihen on suorastaan tunkua. Tämä kertonee vain siitä, että vanhemmilla on tarvetta jakaa kokemuksia, tuntemuksia ja ajatuksia ja saada samalla uutta näkökulmaa ja voimaa omaan vanhemmuuteen. 
Katja Laamanen