tiistai 24. huhtikuuta 2012

Nuoruus näyttää synkältä lehtiotsikoissa


Seurasin maalis-huhtikuun ajan Helsingin Sanomista nuoriin liittyvää kirjoittelua. Eniten palstatilaa sai nuorten kohtaama väkivalta. Mukaan mahtui sekä tuore Oriveden kouluampuminen että THL:n tutkimus, jossa selvitettiin Jokelan ja Kauhajoen oppilaiden selviytymistä koulutragedioista. THL:n mukaan opiskelijat toipuivat hyvin, mutta kuitenkin joka kymmenes nuori oireili vielä yli kahden vuoden kuluttua ampumisista. Kyseinen uutislehti otsikoi edelleen, että ”Väkivalta on tuttua nuorille" ja ”Ahdistelu on arkipäivää netissä”. Mitä tästä pitäisi ajatella? Mitä isot edellä, sitä pienet perässä. Aikuiset surmaavat perheensä, nuorten tuho kohdistuu puolestaan kouluyhteisöön. Erityisen huolestuttavalta ja surulliselta tuntuu se, että väkivalta näyttää siirtyneen pysyvästi ihan uudelle tasolle tekotapojen ja uusien teknisten välineiden avulla.  

Seuraavaksi Hesarin kirjoittelun teemaksi nousi nuorten syrjäytyminen, koska hallitus yrittää puuttua ongelmaan yhteiskuntatakuulla. Toteuttamisehdotuksessa luvataan tarjota jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle työ-, harjoittelu-, opiskelu-, työpaja- tai kuntoutuspaikka kolmen kuukauden kuluessa työttömäksi joutumisesta. Helsingin Sanomat tarttui aiheeseen syrjäytymiskierteessä olleen ”Villen” tarinan avulla. Nuori mies kertoi, miten häneltä katosi kolme vuotta. Ensin hän masentui, sitten menivät luottotiedot ja tuli häätö. Onneksi apuun tuli etsivä nuorisotyö ja auttoi Villen jaloilleen. Nyt nuori asuu omassa yksiössä ja opiskelee ohjelmointia. Toivottavasti Villen jakamat kokemukset antoivat pienen toiveen pilkahduksen niille, jotka painivat samanlaisten ongelmien kanssa. Mahdottomalta tuntunut tilanne on kääntynyt tasapainoiseksi nuoren miehen elämäksi. Villen tarina on upea esimerkki siitä, että apua kannattaa hakea.

Nuoret Helsingissä 2011 -tutkimushanketta uutisoidaan näin: ”Lukiosta hinku yliopistoon. Nuoret haluavat kouluttautua entistä korkeammalle. Yhä useampi päätyy silti ammatilliseen kouluun”.  Näyttää siltä, että moni nuori joutuu pettymään koulutussuunnitelmiensa kanssa. Samaisessa tutkimuksessa todettiin myös, että useimpiin avoimiin työpaikkoihin vaaditaan juuri ammatillista tutkintoa. Ennen työelämään siirtymistä rahaa voi kuitenkin tienata kotitöillä. ”Viikkoraha edellyttää kotitöitä. Monen nuoren tulot koostuvat vastikkeellisesta viikkorahasta ja erikseen kinuttavasta lisistä.”

Huhtikuussa Helsingin Sanomat siirtyi taas rankempiin aiheisiin. Lastensuojelun tarpeen todetaan kasvaneen. ”Yli kahdeksan prosenttia pääkaupunkiseudun alle 17-vuotiaista on lastensuojelun asiakkaana. Lastensuojelun asiakkaista valtaosa on murrosikäisiä.” David Gyllenbergin väitöstutkimuksen uutisoinnissa kerrotaan mielenterveyspulmien näkyvän jo lapsuudessa.  ”Yllättävän moni nuori aikuinen tarvitsee psyykenlääkettä.” Kaikkien edellisten otsikoiden keskellä Helsingin koulujen kerrotaan varautuvan säästöihin. ”Säästökuuri voi merkitä pätkäopettajia ja vähemmän sijaisia jo syyskaudella.” Työssäni kuulemien tarinoiden ja seuraamieni lehtiotsikoiden valossa en voi uskoa todeksi lukemaani. Olen tyrmistynyt! Humanistin matematiikalla ihmettelen, onko Helsingin opetustoimella todella varaa säästää henkilöstökuluista? 

Nuoruuteen liittävä kirjoittelu oli kovin ongelmalähtöistä. Nuoruus on paljon muutakin, ihania uusia asioita ja voimakkaita kokemuksia. Eniten jään miettimään sitä, miten paljon nyky-yhteiskunta tuo lisähaasteita jo muutenkin haastavaan kehitysvaiheeseen – nuoruuteen. 

Heidi Rouhiainen

maanantai 16. huhtikuuta 2012

Nuorten Kriisipiste HappySexi- messuilla


Nuorten Kriisipisteen BÄNX!- eropaja 18.-20.4.201
Selailen vuonna 1969 ilmestynyttä ”Kaikki mitä olet aina halunnut tietää seksistä” opusta epäröiden. Kirjan sisällysluettelo on kattava lähtien liikkeelle sukupuolten anatomiasta ja päättyen seniorivuosien seksielämän käsittelyyn. Vaikka kirja on kieleltään ja asenteiltaan vanhanaikainen, yllätyn kirjan viisauksista. Kappaleessa 4 tuodaan esiin ajatus, joka vielä 2010- luvullakaan ole täysi selviö (lainaus muokattuna): Mahdollisimman suuren seksuaalisen nautinnon saaminen vaatii tietoa. Nykyinen yhteiskuntamme opettaa ihmisiä huolellisesti ajamaan autoa, mutta välttää tahallaan opettamasta heitä oman seksuaalisuutensa käytössä. Koulujen tavallinen seksuaaliopetus keskittyy suvunjatkamisen fysiologiaan kaikkine kauniine kaavakuvineen pyrstöään heiluttavista siittiöistä (joista kukaan ei kuitenkaan piittaa). Jos käytettäisi enemmän aikaa orgasmin fysiologiaan (josta kaikki välittävät), tämä maailma saattaisi olla onnellisempi.

Koulujen seksuaaliopetuskäytännöt ovat edelleen kirjavia. Opetus tapahtuu osana muita aineita ja on pitkälti sen varassa, ketkä opettajista innostuvat ottamaan aihetta esiin ja miten he sen tekevät. Onneksi laadukasta opetusmateriaalia tehdään jatkuvasti lisää. Muutamia aikoja sitten, kun vierailin sijaisena helsinkiläisessä alakoulussa kuulin, että käytössä oli jonkinlainen ”elämäntapakirja”, jossa käsiteltiin myös seksuaalisuutta. Mutta koska aihe herätti oppilaissa niin suurta kiinnostusta, etteivät he sitten muuhun jaksaneetkaan keskittyä, oli päätetty, että aihe jätetään käsittelemättä. Opetusmateriaalin lisäksi on siis löydettävä vielä aikuinen, joka on sinut oman seksuaalisuutensa kanssa ja asenteitaan tarpeeksi ”neutraali” siirtääkseen tietoa tavalla, joka sopii kullekin ikäryhmälle. Me aikuiset olemme siis vastuussa myös tästä kasvatuksellisesta puolesta ja koska seksuaalinen kehitys ja muotoutuminen jatkuu läpi elämän, emme voisi sitä omassakaan elämässämme ohittaa.

Viime vuonna, näihin aikoihin, oli ensimmäisen HappySexi messujen lähtölaskenta alkanut. Joukko innostuneita järjestöjä, Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveysviraston ja nuorisoasiainkeskuksen työntekijöitä sekä yksityisiä ammattilaisia, oli lyönyt viisaat päänsä yhteen ideoidakseen uudenlaisen seksuaalisuus-teemaisen tapahtuman pääkaupunkiseudun koululaisille ja opiskelijoille. Happysexi 2011 oli vain alkusoittoa tämän vuoden tapahtumalle, joka järjestetään nuorten toimintakeskus Hapessa 18-20.4. 2012. Tarjolla on sek­suaalisuustapahtuma, joka antaa mah­dollisuuden pohtia seksuaalisuutta ja ih­missuhteita luotettavien ammattilaisten ohjauksessa. Ilmapiiri on lempeä, iloinen ja salliva. Tapahtuman teemoja ovat esimerkik­si hyvä seksi, ehkäisy, moninaisuus, sek­suaalioikeudet, seurustelu, itsetuntemus ja median luomat mielikuvat. Teemoja työstetään työpajoissa käytännön läheisesti ja yhdessä keskustellen. HappySexi tarjoaa tietoa, erilaisia näkökulmia, luvan olla ja haluta. 

Nuorten Kriisipiste on tänä vuonna mukana HappySexi messuilla työpajallaan ”BÄNX!”, jossa pohditaan sarjakuvan keinoin eroon liittyviä tunteita ja ajatuksia. Mukana on myös Krisjouren för Unga, joten parhaimmassa tapauksessa saamme tunteet käsittelyyn kaksikielisesti. Ei ole sattumaa, että aiheenamme ovat ihmissuhteet ja erityisesti ero-teema. Nuorten Kriisipisteelle saapumisen syynä ovat kovin usein juurikin parisuhdeongelmat, omat tai vanhempien. Haasteita seurustelusuhteissa tuottaa myös seksuaalisuus: saanko olla sellainen kuin olen, hyväksynkö toisen erilaisuuden, missä menevät omat/toisen rajat, miten saada apua ehkäisyasioihin ja kuinka toimia, jos seksi ei onnistu? Kriisityöntekijät ovat myös tukena, kun nuori pohtii suhteensa kipukohtia joko yksin tai yhdessä kumppaninsa kanssa. 


http://happi.nettiareena.fi/2012/02/15/opettaja-tuo-ryhmasi-happysexi-messuille-18-4-20-4/

David Reuben 1969: Kaikki mitä olet aina halunnut tietää seksistä.

 Satu Lekola

tiistai 10. huhtikuuta 2012

Elämä tienhaarassa

-->

Vuonna 1993 perustetun Nuorten Kriisipisteen nimeä voidaan luonnehtia aikansa kuvaksi, joka omalta osaltaan kertoo kriisityön rantautumisesta Suomeen. Maamme ensimmäinen kriisiryhmä asettui hälytysvalmiuteen 1.1.1990 Pietarsaaren terveyskeskuksessa aikaan, jolloin koko Suomi paini pankkikriisissä ja kansantalouden ylikuumenemisen tilassa. 

Nykyisin kriisipalveluita tarjoavia tahoja on useita; perusterveydenhoito, erikoissairaanhoito, sosiaalitoimi ja useat eri järjestöt. Toteuttajien kirjon laajuus vaikuttaa osaltaan myös kunkin kriisipalvelun luonteeseen. Kriisityöstä ja katastrofipsykologisesta työstä puhutaan usein yhtenä ja samana asiana, vaikka ne eroavat toisistaan. Karkeasti jaoteltuna kriisityö lähtee asiakkaan aloitteesta, on yksilöllistä ja asiakkaalle kerrotaan, että hän voi tulla aina tarvittaessa uudelleen. Katastrofipsykologinen työ on aktiivista, etsivää työtä, jonka lähtökohtana on kokemuksen käsittely ryhmässä. Usein Nuorten Kriisipisteellä toteutettava työ sekoitetaan jälkimmäiseen, vaikka kyse on puhtaasti ensimmäisestä.

Nuorten Kriisipisteellä pitkään työskennelleet kriisityöntekijät ovat pohtineet ääneen, kuinka työuransa alkuaikoina lehdessä uutisoitu onnettomuus, väkivallanteko tai muu vastaavanlainen uutinen poiki usein asiakkuuden myös meillä. Enää tilanne ei ole vastaavanlainen, joten en lue työmatkalla junaan tuotuja ilmaisjakelulehtiä kuin päivystykseen tulevien yhteydenottojen esitietoina. Tästä muutoksesta huolimatta jokaisen päivystykseen tulleen yhteydenoton taustalla on kriisi nuoren subjektiivisena kokemuksena. Hänelle on tapahtunut jokin muutos elämäntilanteessa tai omassa ajattelutavassa, jonka ansiosta hän on halukas/valmis ottamaan yhteyttä saadakseen apua. Työntekijän näkökulmasta tämä on kullanarvoinen tilaisuus! Huoli nuoren tilanteesta ei ole enää vain vanhempien tai nuoren työntekijän vaan nuori itse on motivoitunut muutokseen tai ainakin halukas kokeilemaan sitä.


Helposti näemme kriisin vain uhkana, muttemme mahdollisuutena. Kriisi on usein yllättävä, järkyttävä ja uusi tilanne, jossa  aikaisemmin käytetyt ratkaisut ja toimintamallit eivät toimi tilanteen selvittämiseksi. Emme toivo kriisiä omalle kohdalle tai saatika hyvälle ystävälle, vaikka elämämme kulkeekin erilaisten kehityskriisien kautta. Alunperin kriisi-sana tulee kreikankielisestä sanasta krisis, joka tarkoittaa äkillistä muutosta, kohtalokasta häiriötä tai ratkaisevaa käännettä. Kriisiä voidaankin hyvällä syyllä pitää myös vahvana muutosvoimana - yhtenä tärkeänä tienhaarana elämässä.




tiistai 3. huhtikuuta 2012

”Hei anna mun negata sun olkaa vasten…”





Negatiivisuudessa on puolensa. Kun vaikkapa vihainen, angstinen tai masentunut olo iskee, on hyvä antaa negatiivisten tunteiden tulla ulos. Puhdistumisen voi tehdä yksin tai yhdessä jonkun kanssa ja se saattaa auttaa nousemaan valoisampaan mielialaan. Negatiivisista tuntemuksista kannattaakin ottaa hyödyt irti. Nämä ovat niitä tuntemuksia, jotka ovat tärkeitä viestejä sisimmästämme. Ne osoittavat meille, mitkä asiat elämässämme eivät toimi, vaativat huomiota ja kehittymistäkin. Negatiivisuuden on myös sanottu lisäävän valppautta ja kriittisyyttä ympäristöä kohtaan.

Kielteisten ajatusten vatvominen voi kuitenkin helposti muuttua negaamiseksi. Urbaani sanakirja määrittelee negaamisen seuraavasti: ”Negatiivisten tunteiden ilmaiseminen, angstaaminen, sureminen. Masennuksessa rypeminen”.  Omia valittamisen aiheita kannattaa tarkkailla ja miettiä, ovatko ne kestosuosikkeja liittyen esimerkiksi opintoihin, työhön tai parisuhteeseen. Palaatko näihin uudelleen ja uudelleen? Olisiko sinulla aikaa ja voimia tarttua kielteisiin juttuihin ja tarkastella niitä hetki suurennuslasin alla? Oletko ehkä kroonisesti kyllästynyt tai tyytymätön johonkin elämänalueeseesi ja voisitko tehdä asialle jotain? Voisiko joku auttaa sinua?

On sanottu, että meillä länsimaisessa kulttuurissa on tyypillistä nostaa esiin epäkohtia sen sijaan, että kiinnitettäisi huomiota hyviin asioihin. Elämä nähdään ongelmana, johon on etsittävä ratkaisua. Jatkuva etsintä on raskasta puuhaa. Epäkohtien etsiminen itsestä, toisista, yhteiskunnasta ja maailmanmenosta yleensä voi toki auttaa meitä kehittymään, mutta varsinkin itsensä kritisointi, alentaminen, vähättely ja surkeaksi kokeminen voi aiheuttaa ahdistuksen ja masennuksen tuntemuksia. Myös itsetunto voi heikentyä. Negatiivinen asenne vetää puoleensa lisää kurjia asioita, jolloin ihminen päätyy helposti kierteeseen, missä kaikki on onnetonta. 

Miten sitten osata negaamisen jalo taito sopivassa mittasuhteessa? Ehkäpä se, että angstipuuskan iskiessä pysähtyy pohtimaan, onko kyseessä hetkittäinen mieliala vai krooninen vaiva, voi selkiyttää omaa suhtautumista elämässä vastaan tuleviin haasteisiin. Kiteytetysti: kun kohtaat negatiivisia ajatuksia, voit pysähtyä ja valpastua. Tunteita tai ajatuksia ei tarvitse kieltää tai piilottaa. Voit pohtia mitä sisimpäsi sinulle kertoo ja mihin suuntaan negatiivisuus sinua ohjaa. Jos tuntuu vaikealta, kannattaa hakea juttuseuraa. Negaamisen vastalääkkeeksi voi joskus kokeilla myös positiivaamista- onnistumisien ja ilon ajatuksia sekä pieniä tai suurempiakin unelmia.

Satu Lekola