maanantai 21. toukokuuta 2012

Väsymyksen kautta valkolakkiin



Viime viikolla julkistettiin lista ylioppilaista, ketkä saavat painaa tänä keväänä valkolakin ensimmäistä kertaa päähänsä. Ylioppilaslakki symboloi vapautta ja nuoruutta. Sen muotoon ja väriin ovat vahvasti vaikuttaneet poliittisten suhdanteiden muutokset sekä ylioppilaslaitoksen kehitys. Nykykäytön valossa tuntuu hieman hassulta, että ennen ylioppilaslakki oli jokapäiväinen päähine, joka poistui arkikäytöstä 1950-luvulla.

Nuorten pahoinvoinnista puhutaan paljon, mutta lukiolaisiin keskittynyttä keskustelua ei ole juurikaan käyty. Kosketuspintani tämän päivän lukioon pohjautuu Nuorten Kriisipisteellä kohtaamiini lukiolaisnuoriin, jotka ovat ottaneet yhteyttä päivystykseemme yleensä väsymykseen, stressiin tai ahdistuneisuuteen liittyen. Pahan olon taustalla mylläävät usein paineet menestymisestä, kuten suoriutuminen tenttiviikoista ja ylioppilaskokeissa sekä siirtyminen jatko-opintoihin ja töihin. Toki stressinsietokyky on hyvin henkilökohtainen ominaisuus, joka vaihtelee suuresti henkilöstä toiseen. Joidenkin kohdalla on ollut kyse suoranaisesta koulu-uupumuksesta, pitkittyneistä stressioireista, joita ovat muun muassa väsymys, kyynisyyden kokemukset koulunkäyntiin liittyen ja vahvat riittämättömyyden tunteet.  

Suomen Lukiolaisten Liitto on käynnistänyt kansallisen tutkimushankkeen, jonka tarkoituksena on ollut selvittää, millä tasolla lukiolaisten hyvinvointi on tällä vuosikymmenellä. Tästä lähtökohdasta on syntynyt Onnelliset opintiellä - Lukiolaisten hyvinvointitutkimus 2012. Jo aiemmin tänä keväänä julkistetusta tutkimuksesta haluan nostaa esille huolestuttavia tuloksia erityisesti lukiolaisten fyysisen oirehdinnan ja koulutyössä jaksamisen liittyen. Lukiolaisten kokemat fyysiset oireet ovat lisääntyneet 2000-luvulla. Yleisin oire on väsymyksen tunne, jonka kanssa viikoittain kamppailee peräti 70 % kyselyyn vastanneista lukiolaisista. Ja stressi koettelee viikoittain jopa lähes puolta lukiolaisista (48 %). Viikoittaisia univaikeuksia on kolmellakymmenellä prosentilla. Sama määrä lukiolaisia kärsii viikoittaisista päänsäryistä. Huolestuttavaa on myös viikoittaisten selkäkipujen kanssa kamppailevien määrä (26 %). 
  
Kyselyyn vastanneista lukiolaisista kahdeksan prosenttia arvioi koulutyöhön liittyvän työmäärän jatkuvasti liian suureksi. Melko usein liian suurena lukion työmäärää piti 44 % vastaajista. Sopivana koulutyöhön sisältyvää työmäärää piti 45 % lukiolaisista. Liian vähäiseksi työmäärän koki kolme prosenttia. Koulutyön määrän liian suureksi arvioivien lukiolaisten määrä on pysynyt koko 2000-luvun lähes samana. Yhä noin puolet lukiolaisista pitää lukioon liittyvän koulutyön määrää liian suurena. 

Edellä mainituista tuloksista  huolimatta lukiolaiset kokevat olevansa toiveikkaita tulevaisuuden suhteen ja pääsääntöisesti kertovat voivansa hyvin. Tutkimuksessa lukiolaisilta kysyttiin myös mikä on heille tärkein yksittäinen tekijä hyvinvoinnissa. Kuva puhukoon puolestaan, jossa sanojen koko on suhteessa saatujen vastausten määrään.


Kevään ylioppilasjuhlat saivat omassa ajattelussani lisämerkityksen ei vain ylioppilaan valmistumisen juhlana vaan myös hänen hyvinvointiaan edistävien ihmisten muistamisen juhlana. 

Onnea kaikille osapuolille!

Katja Laamanen



maanantai 14. toukokuuta 2012

Salaa syrjäytyneet




Eduskunnan julkisista asiakirjoista vuodesta 1991 lähtien löytyy hakusanalla syrjäytyminen yhteensä 368 osumaa. Uskon määrän kasvavan edelleen tasaiseen tahtiin, koska aiheena syrjäytyminen puhututtaa valtakunnallisesti juuri nyt. Ja varsinkin nuorten syrjäytyminen. "Mikään ei ole niin paha asia kuin nuorten syrjäytyminen työstä, koulutuksesta ja yhteiskunnasta", kommentoi työministeri Ihalainen puhuessaan nuorten yhteiskuntatakuusta. Pääministeri Kataisen hallituksen työvoimapoliittisesta kärkihankkeesta, jonka tavoitteena on edistää nuoren koulutukseen ja työmarkkinoille sijoittumista, estää nuoren työttömyyden pitkittymistä ja nuorten syrjäytymistä. 

Nostan hattua eri toimijatahoille, jotka innovatiivisella työotteellaan haastavat perinteisiä työmuotoja päivittämään työmenetelmiään, jotta nuorten syrjäytyminen saataisiin suitsittua. Tällä hetkellä  syrjäytymistä käsittelevä keskustelu painottuu lähes yksinomaan koulutus- ja työmarkkinoilta syrjäytymiseen. Eikä syyttä, sillä tiedetäänhän työttömyyden olevan yksi raskaimpia syrjäyttäjiä maassamme. Jos tarkastelemme aihetta laajemmin, voidaan syrjäytyminen määritellä yksilön yhteisöön yhdistävien siteiden heikkenemisenä. Tällöin siihen ei välttämättä liity kasaantuneen huono-osaisuuden määreitä;  työttömyys, köyhyys, toimeentulo-ongelmat, päihteet, rikollisuus ja asunnottomuus niistä muutamia mainitakseni.

Kolikolla on aina kaksi puolta. Keskusteluissa esiin nostettujen koulutus- ja työvoimapoliittisesti alisuorittajien vastakohtana voidaan pitää ylisuorittajia. Tietyllä tapaa heitä voidaan pitää salaa syrjäytyneinä, koska heidän syrjäytymistään yhteisöstään ei voida mitata perinteisillä mittareilla. Päinvastoin, he täyttävät yleisesti hyväksytyt ulkoiset osallisuuden tunnuspiirteet; suorittavat opinnoissa, työssä, elämässä, kansalaisjärjestöissä, harrastuksissa, ihmissuhteissa jne. jne. Äärisuorittajat käyttävät kaiken aikansa ja energiansa vain kahteen ensimmäiseen sillä seurauksella, että he jättäytyvät muun elämän ulkopuolelle ja lopulta kokevat itsensä ulkopuoliseksi yhteisöstään. Suorittajat voivat syrjäytyä omasta elämästään - itseltäänkin salaa.

Katja Laamanen

maanantai 7. toukokuuta 2012

Itku rauhoittaa


Olen herkkä itkemään. Joskus hävettää, kun kyyneleet vain tulvivat silmistä vaikka kuinka yritän pidätellä, nenä alkaa vuotamaan, silmät turpoavat ja naama muuttuu läikikkään punaiseksi. Ja kun joku uskaltautuu lohduttamaan, itku yltyy entisestään eikä sanoistakaan saa enää mitään selvää. Mutta kylläpä helpotti! 

Länsimaissa itkemistä pidetään edelleen poikkeuksellisen yksityisenä asiana. Raskaan pettymyksen tai surun jälkeen odotamme, että olemme yksin, ja vasta sitten annamme kyynelten tulla. Vastaavasti tunnemme olomme epämukavaksi emmekä tiedä mitä tehdä, kun joku itkee julkisesti.  Aikaisemmin kyyneleet ovat olleet julkisempia ja itku tavallisempaa. Alankomaalaisen historioitsijan Johan Huizingan mukaan esimerkiksi 1300-lukua voidaan pitää varsinaisena itkun vuosisatana, jolloin pienimpäänkin yllykkeeseen suhtauduttiin itkien ja vaikeroiden. Länsimaisen miehen "kuiva kausi" alkoi yhdysvaltalaisen historioitsijan Anthony Rotundon mukaan teollisen vallankumouksen myötä.  Miehet astuivat johtajien, yrittäjien ja talousmiesten rooleihin ja heiltä odotettiin tunteiden vahvaa kontrollointia.

Tunteet nostavat verenpainetta, kiihdyttävät sydämen sykettä ja saavat joskus jopa haukkomaan henkeä. Pulssin kiihtymistä ja muita tunteiden vaikutuksia säätelee sympaattinen hermosto, joka valmistaa ihmistä stressaavaan tilanteeseen, taisteluun tai pakoon. Sen vastavoimana toimii parasympaattinen hermosto, joka vastaavasti laukaisee jännityksen ja palauttaa elimistön lepotilaan. Kalifornian Berkeleyn yliopiston fysiologi James Gross tutkijaryhmineen selvitti vasta 1990-luvulla, että itkemistä kontrolloi juuri parasympaattinen hermosto ja että sieltä lähtevien hermoratojen katkeaminen estää itkemisen täysin. Grossin löytö viittaa siihen, että itkemällä keskushermosto yrittää palauttaa itsensä lepotilaan. Itku on myös merkki siitä, että elimistö on jo alkanut rauhoittua.

Nuorten Kriisipisteellä on varattu huoneisiin runsaasti nenäliinoja ja ne tulevat tarpeeseen. Hyvä niin, sillä itku voi olla myös merkki siitä, että ihminen haluaisi muuttaa tilannettaan. Kasvaessamme itkun merkitys muuttuu ja kytkeytyy osaksi tunnemaailmaa. Pieni vauva itkee kaivatessaan ruokaa tai äidin syliä. Aikuiset itkevät surressaan kadotettua rakkautta, läheisen menetystä, kokiessaan surua,  pettymystä tai vahvaa onnellisuuden tunnetta.  Sen sijaan tilanteessa, missä toivottomuuden tunne on äärimmäisen vahva, ei enää "tule kyyneliä". Syvästi masentuneet eivät itke.
-->

Katja Laamanen

keskiviikko 2. toukokuuta 2012

Puh pah pelistä pois!



Omassa lapsuudessani tuttu loru arpoi kuka sai polkaista kymmenen tikkua laudalta etsijän kerättäväksi tai kuka sai jäädä peliin ja kuka ei. Jokainen piirissä ollut jännitti milloin vuoro osui omalla kohdalle. Palvelujärjestelmä toimii osittain samoin, tahtomattaan. Ei toki kaikkien kohdalla, jos satut olemaan oikeaan aikaan sopivasti sairas tai pulmasi on sopivan kokoinen suhteessa palveluntarjoajien kriteereihin. 

Nuorten Kriisipisteen työnkuvaa sosiaalialan palvelujärjestelmässä voidaan kuvata mm. sanoilla järjestölähtöinen ja ennaltaehkäisevä. Toisin sanoen Nuorten Kriisipisteen toiminnan tavoitteena on täydentää (muttei korvata) julkisia palveluita ja tarjota sitä omalle kohderyhmälleen mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, jotta vältyttäisiin esim. taloudellisesti kalliilta erikoissairaanhoidolta tai sosiaalityön raskailta tukitoimilta. Toimintamme rajoja määrittää omalta osaltaan sosiaali- ja terveydenhuollon lainsäädäntö sekä merkittävä rahoittajamme Raha-automaattiyhdistys (RAY).

Viime vuonna Nuorten Kriisipisteen tarjoama lyhytkestoinen keskusteluapu oli riittävää hieman yli puolelle meillä asioinneista nuorista ja vain lähes viidennes ohjattiin eteenpäin HelsinkiMission ulkopuoliseen toimintaan. Käytännössä näitä toimijoita olivat psykiatrian poliklinikat, terveyskeskukset, yksityiset lääkäriasemat tai muut kansalaisjärjestöt kuten Valkonauhaliitto.

Ympärivuotinen haasteemme on löytää jatkohoitopaikka nuorille, joille lyhytkestoinen keskusteluapu ei ole riittävää ja jotka tarvitsevat pidempää, säännöllistä tukea. Kuluneen kevään aikana olemme törmänneet useasti tilanteeseen, jossa kriisityöntekijän arvion mukaan nuori on ollut psykiatrisen tutkimuksen ja hoidon tarpeessa, mutta syystä tahi toisesta nuori on ollut liian terve päästäkseen psykiatrisen poliklinikan palvelujen piiriin. Tämä korostuu varsinkin parikymppisten nuorten kohdalla, joilla on paljon myöhäisnuoruutta ja aikuisuuteen siirtymiseen liittyviä ongelmia, eivätkä aikuispsykiatrian tarjoamat palvelut välttämättä kohtaa heidän tarpeitaan. Tällöin nuori on joutunut  haluamattaan astumaan sektoroituneen palvelujärjestämme saumakohtaan - vallihautaan, jossa hänestä onkin yllättäen tullut väliinputoaja. Pahimmassa tapauksessa hän on Ei-kenenkään-maaperällä, jossa me eri toimijatahot "palveluohjaamme" häntä ovelta toiselle toivoen jonkun muun ottavan hänen vaikeasta tilanteestaan kopin. 

Palvelujärjestämme väliinputoajat ovat perinteisesti olleet järjestöjen asiakastyön kohderyhmää. Tällä hetkellä kansalaisjärjestöt ovat puun ja kuoren välissä toimintoja suunnitellessaan. Toisaalla odotetaan joustavaa asiakasohjausta julkiselta kolmannelle sektorille, mutta toisaalla RAY suitsii rahoitusta tiukasti kohti järjestölähtöisen työn suuntaan. Ja kun katson edessäni istuvaa parikymppistä nuorta, joka on ajautumassa Ei-kenenkään-maalle, mietin kuinka voin auttaa häntä. Vaikka salaa.

Katja Laamanen