maanantai 25. kesäkuuta 2012

Yksinäisyys - välivaihe ennen aikuisuutta?



Viime viikolla saimme "makupaloja" elokuussa julkaistavasta suomalaisten nuorten arvoja, asenteita ja elämäntyylejä kartoittavan tutkimustoimisto 15/30 Researcin tekemästä Kansallisesta nuorisotutkimuksesta 2012. Vaikka tiedän yksinäisyyden olevan yksi aikamme suurimmista vitsauksista, silti tulos pysäytti. Tutkimuksen mukaan jopa 33,6 % lukioikäisistä suomalaisnuorista kokee itsensä yksinäiseksi. Samasta 15-19-vuotiaiden ryhmästä 23% koki, ettei heillä ole riittävästi ystäviä.   

Yksinäisyydestä puhuttaessa viitataan yleensä tilaan, jossa ongelmana on sosiaalisten suhteiden vähyys tai suoranaisesti niiden puute. Yksinäisyys on aina subjektiivinen kokemus, jota voi ilmetä myös muiden ihmisten seurassa. Ystävien määrällä ei ole suoraa yhteyttä yksinäisyyden kokemiseen, mutta määrää tärkeämpänä pidetään ystävyyssuhteen laatua ja luottamuksellisuutta. Voinko kertoa ystävälle itselle vaikeista asioista? Luotanko ystävääni? Mitä hän on minusta mieltä? On myös tilanteita, jolloin nuorella on kavereita, muttei todellista luottoystävää. Käsitteenä silloin puhutaan emotionaalisesta - tunneperäisestä - yksinäisyydestä, minkä on sanottu olevan sosiaalista yksinäisyyttä vakavampi ongelma. 

Tuoreen nuorisotutkimuksen tulos tukee tutkija Jukka Kangasniemen näkemystä siitä, että kaikista ikäryhmistä yksinäisimpiä ovat nuoret. Hänen mukaansa nuoruusiän yksinäisyys on jopa normaalia ja välttämätön välivaihe kohti aikuisuutta. Usein nuoruuteen liitetään menevä elämäntapa ja vilkkaat sosiaaliset suhteet. Tähän peilaten yksinäisyys voi olla nuorelle hyvinkin tuskallinen kokemus, joka heijastuu laajalti elämän eri osa-alueille. Pahimmillaan seuraukset ovat vakavia ja ne saattavat aiheuttaa sosiaalista ahdistuneisuutta, masennusta ja erilaista riskikäyttäytymistä.  Hoitamattomana nämä voivat aikuisikään tultaessa aiheuttaa vakavia mielenterveysongelmia, jopa itsemurhia.

Yksinäisyys ei ole periytyvää, mutta se voi olla opittu käyttäytymismalli. Jos vanhemmat ovat yksinäisiä, eikä kotona käy vieraita, lapsi ei opi toimimaan vieraiden kanssa. Silloin hän tulee todennäköisesti kärsimään itsekin yksinäisyydestä vanhempana. Mutta voiko nuorta suojata yksinäisyydeltä? Tässä asiassa komppaan esimiestäni Olavi Sydänmaanlakkaa, joka usein puheessaan muistuttaa välittämisen tärkeydestä ja nuoren osallistamisesta yhteiseen toimintaan omassa lähiyhteisössään - kotipiirissä ja naapurustossa. Sydänmaanlakan mukaan vuorovaikutuksessa syntyvät myös ymmärrys sääntöihin, normeihin ja vuorovaikutustaitoihin suhteissa toisiin ihmisiin.

Katja Laamanen



tiistai 19. kesäkuuta 2012

Alkukesän tunnelmia


















Hiostavaa hellettä, kesätapahtumia, lomaa arjen rytmistä, loikoilua rannalla. Mikä ihana kesä! Entä jos kesäaikana olo onkin ulkopuolinen, ahdistunut, alakuloinen tai saamaton? Jos olon valtaa tunne siitä, että muut menevät ja tekevät kaikenlaista, elävät elämäänsä täysin rinnoin ja iloitsevat odotetusta kesästä?

Koulun päätyttyä ja loman alkaessa yksinäisyyden tunne voi vallata. Kaverit lähtevät kesälaitumille ja sosiaalisen median kautta muiden elämä voi vaikuttaa olevan täynnä menoa ja meininkiä. Kesällä omille tuntemuksille ja yksinäisyyden kokemuksille voi jäädä enemmän aikaa. Samalla menevien ikätovereiden näkeminen tai seuraaminen voi vahvistaa omaa tunnetta ulkopuolisuudesta. Vuodenaika voi herättää myös voimakkaita muistoja aiempina kesinä tapahtuneisiin menetyksiin tai vastoinkäymisiin liittyen. Toisaalta kesään liitetään herkästi myös odotuksia ja tavoitteita; asunto pitäisi siivota, ikkunat ja matot pestä, ulkona ja kesätapahtumissa viettää mahdollisimman paljon aikaa, ruskettuakin pitäisi ja omaa aktiivista ajanviettoa kotimaassa tai ulkomailla tulisi rummuttaa tuttaville eri foorumeita pitkin.

Kesähetkiä ja ansaittua lomakautta tulisi kuitenkin voida viettää juuri siten, kuin se itselle parhaiten sopii - ilman suorittamispaineita ja tarvetta saada kaikki irti muutamasta kuukaudesta. Kesäkaudelle siirtyessä arjen rytmi usein muuttuu, mikä voi heijastua myös uni- ja ruokailutottumuksissa. Tasapainon ylläpitämisen takia on kuitenkin hyvä pitää kiinni joistakin rutiineista, kuten suihkusta, aamupalasta, liikkumisesta, kahvilla käymisestä tai muusta tasaisin väliajoin toistuvasta asiasta. Kesä on myös hyvää aikaa pienempien tai suurempien arkisten asioiden tekemiselle; ruoan laitolle, elokuvien katsomiselle tai vaikkapa penkkiurheilun seuraamiselle. Samalla hyvä lomapäivä voi perustua yhteen merkitykselliseen asiaan, kuten kahvihetken jakamiselle uuden tai vanhan tuttavan seurassa tai päiväkirjan kirjoittamiselle.

Omaa oloa voi usein helpottaa, kun juttelee tuntemuksistaan, odotuksistaan ja ajatuksistaan muiden ihmisten kanssa - yksin omien ajatusten seurassa uiminen kun voi johtaa yhä syvemmille ja tummemmille vesille. Tällöin keskustelukumppanin saaminen voi toimia ikään kuin pelastusrenkaana ennen liian painavien ajatusten alle hukkumista. Jakaminen voi antaa omille aivoituksille uusia näkökulmia ja auttaa vähentämään esimerkiksi itselle kohdistuvia odotuksia ja paineita. Tärkeää on myös omien hyvän olon lähteiden jäsentäminen ja niiden äärellä käyminen; oli kyseessä sitten puhelinsoitto ystävälle, kirpputorilöytöjen tekeminen tai käsillä tekeminen. Hyvän olon rakennusaineita voi koota myös paperille pienen listan muotoon. Mistä juuri sinä pidät, minkä tekemisestä sinulle tulee hyvä mieli?

Kesäkuukausina tarpeelliset tukipalvelut ovat usein suljettuna tai toimivat vajaamiehityksellä. Täällä Nuorten Kriisipisteellä ovet ovat auki läpi vuoden, myös kesäkuukausina. Kesän aikana työntekijämme siirtyvät kuitenkin jaksoittain myös lomalle. Tämä voi näkyä muutaman viikon jonotustarpeena tai taukona yksilöllisten keskusteluaikojen suhteen. Päivystyspäivinä (ti-to) ovemme ja puhelinlinjamme ovat tuttuun tapaan auki kello 9-13 välillä. Kesän eri stressitekijöiden lisäksi meille voi tulla keskustelemaan esimerkiksi parisuhdeongelmista tai yksinäisyydestä, peloista tai ahdistuksesta sekä tulevaisuuteen tai seksuaalisuuteen liittyvistä kysymyksistä.

Toivotamme kaikille lukijoillemme mukavia kesäpäiviä sekä hyvän olon hetkiä koko kesäkaudelle. Annetaan itsellemme ja aivoillemme tuuletusta ja kesälannoitetta – ja tehdään niitä juuri itselle mielekkäitä ja merkityksellisiä asioita, eikö vaan.

Liina Kahelin

maanantai 11. kesäkuuta 2012

Kriisityö antaa ja ottaa




Miltä kuulostavat tarinat, jotka herättävät hätää, pelkoa, huolta, surua, sääliä, toivottomuutta, avuttomuutta ja ahdistusta? Miten hahmottaa ennalta-arvaamaton työ, joka on tekijälleen ainaista ”ensi-iltaa”? Miltä tuntuu kohdata päivästä toiseen hädässä olevia ihmisiä?  

Nyt puhutaan kriisityöstä, johon tuskaa tuottavan tiedon kanssa oleminen on käsikirjoitettu. Meillä Nuorten Kriisipisteellä työ kohdentuu nuorten ja heidän perheidensä hädän kohtaamiseen. Elämän varjopuolien kanssa työskenteleminen johdattaa kriisityöntekijät raskaiden tarinoiden äärelle päivittäin.

Empatia on keskeinen työväline kriisityössä, koska sen avulla työntekijä saa käsityksen asiakkaan tilanteesta ja se myös kannattelee kärsivää ihmistä. Ammattiauttajan vaatimuksena on kuljettaa mielessään omaa elämäänsä sekä erillisyyttään ja samaan aikaan eläytyä toisen elämään. Myötätunnolla sanotaan kuitenkin olevan hintansa, vaikka se olisi kuinka ammatillista. Psyykkistä työtä tekevillä on kohonnut riski sairastua myötätuntouupumukseen ja se vaara kumpuaa suoraan työn sisällöstä. Työntekijä laittaa rajatuin ehdoin itsensä alttiiksi jokaisessa asiakaskohtaamisessa, koska työ edellyttää suostumista toisen käyttöön.  Myötätuntouupumusta pidetään psykofyysisenä jännittyneisyyden tilana, jossa autettavan kertomukset täyttävät auttajan mielen. Fyysiset stressireaktiot, turtuneisuus, kyynisyys, ammatillisen itsetunnon heikkeneminen sekä ihmissuhdeongelmat työpaikalla ja yksityiselämässä ovat tyypillisiä myötätuntouupumuksen oireita. 

Sanotaan, että kolikolla on kaksi puolta. Kriisityö sisältää myös mielenkiintoisen paradoksin. Tutkimusten (mm. Shamai & Ron 2009; Collins & Long 2003) mukaan myötätuntotyytyväisyys suojaa yksilöä myötätuntouupumukselta. Myötätuntotyytyväisyys on työstä kumpuavaa iloa. Se pohjautuu toisen kärsimyksen lieventämiseen kohtaamalla asiakas empaattisesti. Kriisityöntekijän näkökulmasta raskas työ sisältää paljon voimauttavia elementtejä. Tärkeintä tässä työssä ovat ne kaikki mahtavat nuoret, joiden kanssa saan käydä hienoja keskusteluja ja joiden selviytymistä vaikeista elämäntilanteista saan olla seuraamassa. Minulle on tärkeää olla se joku, joka kuuntelee ja jolle voi puhua mistä vaan. En koskaan lakkaa hämmästelemästä nuoren ihmismielen joustavuutta ja elämänjanoa.

Kriisityö antaa ja ottaa, mutta se ei jätä ketään kylmäksi. Jokainen kohtaaminen on ainutlaatuisen arvokas, koska olen nuorten kanssa elämän peruskysymysten äärellä.


Heidi Rouhiainen


LÄHTEET:
Oittinen, S. 2011: Empatia kriisiauttamisessa. Kriisityöntekijöiden kokemuksia myötätuntostressistä ja työhyvinvoinnista Kuopion Kriisikeskuksella. Pro gradu tutkielma. Itä-Suomen yliopisto. 

Nissinen, L  2008: Auttamisen rajoilla. Myötätuntouupumisen synty ja ehkäisy. Edita. Helsinki.

maanantai 4. kesäkuuta 2012

Kun kaikki pysähtyy


Kaikki pysähtyy. On kuin seisoisin jossain tahmeassa liejussa jalat jumittuneena ja katse lasittuneena. Tuijotan kohti ei-mitään ja pääni on tyhjä. Maailma ympärilläni näyttää jatkavan kulkuaan vauhdikkaana ja äänekkäänä. Kaikki tuntuu epätodelliselta. Mikään ei enää ole niin kuin ennen. Olen juuri menettänyt jotain arvokasta; olen menettänyt minulle rakkaan ihmisen. 

Läheisen ihmisen menettäminen, joko eron tai kuoleman kautta, on yksi elämän suurimmista haasteista. Rakkaan ystävän, puolison tai perheenjäsenen kuolema aiheuttaa lopullisuudessaan paljon tuskaa varsinkin, jos menehtyminen on äkillinen ja yllättävä. Tilannetta on vaikea kohdata, koska se aiheuttaa paljon ahdistusta. Tapahtunutta ei pysty käsittämään. Oma elämä saattaa hetkeksi lamaantua täysin. Kuoleman kohtaaminen joko nostaa pintaan monia tunteita tai sitten voi käydä niin, että kaikki tunteet katoavat. Tuntuu kuin olisi aivan tyhjä. Tunteet voivat risteillä surun, pelon, vihan, epätoivon, raivon, katkeruuden, häpeän ja ärtyisyyden maastoissa.

Tunnereaktiot ovat usein niin voimakkaita, että ne siirtyvät  kehoon ja ilmenevät huonovointisuutena tai jopa kipuina. Unta on vaikea saada ja yöt voivat täyttyä painajaisista. Päivisin keskittyminen on hankalaa ja pienetkin vastoinkäymiset voivat ärsyttää. Kuolemantapaukseen liittyvät muistot palaavat mieleen usein ja monet kokevatkin tarvetta käydä asioita läpi yhä uudelleen. Tämä on ihmisen tapa käsitellä asiaa psyykkisesti: yritys ymmärtää ja hyväksyä muutos sekä oppia elämään uuden todellisuuden kanssa. Käsittelytyö on raskasta, mutta myös välttämätöntä, jotta elämä voi jatkua.

Aluksi muistot voivat satuttaa. Hyvätkin muistot tekevät kipeää ja tuovat kyyneleet silmiin. Surua ja ikävää on pelottava kohdata. Voi tuntua nololta, jos itkukohtaus yllättää bussissa tai kauppajonossa, kun mieleen ilmaantuu yllättävä muisto. Muistoja kun voivat nostattaa pienetkin asiat -  äänet, hajut, maut, paikat. Muistot ja tunteet ovat kuitenkin kauniita ja vaalimisen arvoisia. Niitä kannattaa myös jakaa eli muistella yhdessä muiden kanssa ja vaikka penkoa esiin vanhoja valokuvia. Huvittavat kuvat, tapahtumat ja yhteiset hetket tuovat kyynelten takaa esiin hyvät muistot ja lopulta hymynkin. 

Satu Lekola