tiistai 31. heinäkuuta 2012

Pojat on poikia – kuuluuko väkivalta poikien elämään?




Kun mediassa tuodaan esille poikien ja nuorten miesten välillä tapahtuvia väkivallan tekoja, sisältyy näihin uutisointeihin usein väkivallan tekoa trivialisoiva sävy. Kun väkivalta tapahtuu poikien ja miesten välillä, on kyseessä jätkien keskinäinen nahistelu ja voimien koettelu. Pojathan on poikia ja pikkunahistelu kuuluu asiaan. Vai kuuluuko? Eikö poika ja mies voi pelätä väkivaltaa tai kärsiä siitä?

Poikien ja nuorten miesten kokema väkivalta tulisi ottaa entistä vakavammin. Omassa työssäni kohtaan säännöllisesti poikia jotka ovat kokeneet väkivaltaa tai pelkäävät joutuvansa väkivallan kohteeksi. Näitä poikia ei lohduta viesti että väkivalta kuuluu mieheksi kasvuun. Heitä auttaa näissä kohtaamisissa se että heidän väkivallan kokemukseksensa otetaan vakavasti. Lisäksi on tärkeää ottaa vakavasti väkivallan kohteeksi joutumisen pelot. Jos näin ei tapahdu, voi siitä seurata nuorelle hänen elinpiirinsä merkittävää kapenemista ja eristäytymistä sosiaalisista suhteista.

Myös väkivaltaa käyttäviä poikia ja nuoria miehiä tulisi kohdata ja kuunnella aidosti. Vastuuttaminen teoista ja syyllistäminen teoista ovat eri asioita. Syyllistäminen ei hyödytä ketään osapuolta. Väkivaltaiset teot ovat usein merkki syvemmästä pahoinvoinnista sekä kyvyttömyydestä ratkaista ristiriitoja esimerkiksi keskustelemalla. Väkivaltaa käyttävillä pojilla ja nuorilla miehillä tulisi olla mahdollisuus kehittää turvallisessa ympäristössä heidän tunnetaitojaan ja impulssikontrolliaan.

Väkivaltaa kokeneita ja myös väkivaltaa käyttäneitä poikia ja nuoria miehiä ei millään tavoin hyödytä tämän teeman vähätteleminen tai viihteellistäminen. Kun näistä teemoista keskustellaan yksiulotteisesti, niin välittää tämänkaltainen keskustelu väärän viestin kaikille asianomaisille. Tämän myötä myös nuorten parissa työskentelevien mahdollisuus tukea väkivaltaa kokeneita sekä väkivaltaa käyttäneitä vaikeutuu. Ilman oikeanlaista ja oikein ajoitettua tukea on erityisen haastavaa saada aikaan pysyviä, positiivisia muutoksia. Olisikin ensiarvoisen tärkeää resursoida ennaltaehkäisevään työhön. Mitä varhaisemmassa vaiheessa väkivaltateemoihin pystytään puuttumaan, sitä realistisemmat mahdollisuudet on saada aikaan kestävää kehitystä positiiviseen suuntaan.  

Antti Ervasti
Sosionomi (AMK), auktorisoitu seksuaalineuvoja, pari- ja seksuaaliterapeutti
Projektipäällikkö, Poikien Talo
      

tiistai 24. heinäkuuta 2012

Saanko maadoittaa pahanolosi pois?



Ajattele tunnetta ennen ukkosmyrskyä.  Ilma on painostava, tuntuu ettei saa hengitettyä vapaasti, rintaa puristaa ja vähintäänkin kädet hikoilevat. Toivot, että tulisi jo ukkonen ja salamat. Tukala olo johtuisi pois - maahan. Ilma raikastuisi.

Painostavaa tunnetta ja ukonilmaa esiintyy myös perheissä, työpaikoilla ja kaveriporukoissa. Tunne ukkosesta enteilee usein riitaa, erimielisyyksiä, epävarmuutta, suuria muutoksia tai jotain näiden kombinaatiota. Tällöinkin toivomme, että löytyisi ukkosenjohdatin, joka helpottaisi oloa. Oletko huomannut, että joillakin ihmisillä on luonnostaan taipumus toimia ukkosenjohtimina.  Heidän kauttaan kulkee iso määrä purkautumatonta pahaa oloa ja energiaa. Yhteisön paine purkautuu ja olotila kevenee. Olen itse kiinnittänyt ilmiöön huomiota eri yhteyksissä, joten päätin tutkailla ukkosen teoriaa hieman tarkemmin.

Ukkonen on voimakas sääilmiö, jossa pilviin syntyneet erimerkkiset staattiset sähkövaraukset purkautuvat salamaniskuna.  Ilman nopea kuumeneminen aiheuttaa shokkiaallon, jonka ihminen havaitsee lähellä iskua paukauksena ja kauempana jyrinänä. Ennen ukonilmaa on painostava ja hiostava tunne. Monesti ukkospilveen liittyvä kylmä laskuvirtaus raikastaa hetkeksi ilmaa. Ukkosenjohdatin on rakennusten suojana toimiva järjestelmä, jonka tehtävänä on johtaa salama maahan niin, että se ei aiheuta vahinkoa.”
  
”Niin, ettei se aiheuta vahinkoa.” Makustelen lausetta mielessäni ja mitä enemmän sitä mietin sitä paremmalta se kuulostaa.  Me kaikki kohtaamme elämämme aikana kriisejä, pahaa oloa, ryhmäpainetta ja muutoksista aiheutuvaa epävarmuutta. Niille pitää löytyä keino purkautua niin, että ne eivät vahingoita läheisiä, työyhteisöä eivätkä erityisesti sinua itseäsi. Rakennusten ukkosenjohdattimet tekevät työtänsä taustalla lähes huomaamatta. Ne suojelevat sinun kotiasi ja rakkaimpia ihmisiäsi ja tavaroitasi. Mutta ne eivät toimi, ellei niitä huolleta säännöllisesti. Muistammehan mekin huolehtia, että lähipiirimme ukkosenjohtimina toimivat ihmiset eivät hajoaisi purkauksien johtamisen seurauksena. Varmistammehan osaltamme, että kaikilla on vuorollaan lupa purkautua: turvallisesti ja vahingoittumatta pysyvästi.

Nuorten Kriisipiste ja HelsinkiMission vapaaehtoistoiminnan tukihenkilöt voivat toimia sinulle turvallisena ukkosenjohtimena. Maadoittaa oloasi niin, että sinun on helpompi olla. Kriisityöntekijät auttavat sinua purkamaan sisällesi patoutunutta painetta. Tukihenkilömme voivat kulkea rinnallasi arjessa – keskustellen, yhdessä ihmetellen sekä sinulle tärkeistä asioista iloiten. Meillä HelsinkiMission työntekijöillä ja vapaaehtoisilla on omat ukkosenjohtimemme, jotta voimme ottaa purkaukset vastaan turvallisesti ja varmistaen, ettet sinä vahingoitu.

Minulta on usein kysytty, että mikä on oma tapani purkaa painostava lataus pois. Keinoja on monia, mutta kaksi ehdottomasti toimivinta ja rauhoittavinta tapaa ovat puhuminen ja läheisyys. Puhun ystäville, työkavereille ja työnohjaajille. Puhun, puhun ja puhun, kunnes olo helpottaa. Kuitenkin takuuvarmin tapa rauhoittua on ottaa oma kissa syliin halaukseen, paijata sitä  ja kuunnella sen onnellista kehräystä. Kosketuksessa energia muuttaa muotoaan ja huomaan kuinka pahan olon tilalle on tullut kokonaisvaltaisen helpottunut ja kevyt olo – olen maadoittunut.


Anna Lepistö
nuorten, lasten ja perheiden 
vapaaehtoistoiminnan koordinaattori
Helsinkimissio

maanantai 9. heinäkuuta 2012

Loma!- aika palautua ja rentoutua


Kevään aikana tapasin Nuorten Kriisipisteellä useita nuoria, jotka pakersivat opintojensa kanssa. Kurssit, tentit, päättötyöt, ylioppilaskirjoitukset ja pääsykokeet saivat ajoittain stressikäyrän jyrkkään nousuun. Ei ihme, sillä aikaa olemiseen, rentoutumiseen ja löhöilyyn ei löytynyt tai sitten kun sitä olisi ollut edes hetki, tuli huono omatunto ajasta ”jolloin ei tehnyt mitään”.

Suorittaminen menee helposti överiksi. Aluksi suoritetaan opintoja, sitten töitä, harrastuksia, vapaa-aikaa ja miksipäs ei myös lomaa. Kun elämässä on jatkuvasti ruuhkaa ja melua, voi ollakin vaikeaa pysähtyä ja rauhoittua. Olen useasti kuullut ihmisten sanovan, etteivät he osaa rentoutua. Vauhdin pysähtyminen saattaa jopa pelottaa: mitäs minä sitten teen kun kaikki tehtävät on suoritettu? Mitä jää jäljelle? Kuka minä olen?

Lomastressi on valmis, kun muutamaan viikkoon sulloo liikaa tekemistä. Tai ajatuksesta, että lomalla pitäisi ehtiä tehdä kaikkea mahdollista. Suorittaminen näkyy siis lomallakin ja on yhteydessä kunkin minäkuvaan. Jos ajattelee, että on jollakin tapaa vaillinainen tyyppi, jos ei jatkuvasti tee jotain, joutuu sitä touhuamaan loputtomiin. Lomastressiin taipuvainen henkilö myös vertailee itseään muihin: minne muut ehtivät matkustaa, paljonko keräsivät marjoja, millaisen päivetyksen kukin on ehtinyt hankkia jne. Tästä seuraa syyllistymistä ja pettymystä: en ole yhtä hyvä, en ole tehnyt tarpeeksi.

Kuinka moni onkaan jo ehtinyt lukea Facebookista toisten lomapäivityksiä ja katsoa valokuvia hymyilevistä lomaihmisistä? Luoko paineita? Toivottavasti ei.

Vihreää "terapiaa".
Ihminen, joka elää omanlaistaan elämää, uskaltaa viettää myös itsensä näköistä lomaa ilman vertailua ja paineita. Joskus rauhoittuminen lomailemaan vie hetken.  Kevään ja alkukesän vauhdin voi tasata esimerkiksi istahtamalla puistoon tai meren rantaan. Luonnon vihreydessä oleskelulla on tutkimusten mukaan myönteisiä terveysvaikutuksia. Jo lyhyt kävely vihreässä maisemassa palauttaa stressistä ja parantaa paineensietokykyä. Nurmikolla makaaminenkin riittää. Jos haluaa oikein helliä itseään, kannattaa tehdä retki metsään.

Päätin, että tänä vuonna rauhoitun lomailemaan: en etsi vimmatusti sopivia äkkilähtöjä tai suunnittele kolmea eri mökkireissua. Ajattelin aloittaa loman katselemalla taivasta ja pilviä, kävelemällä rantapolulla Rajasaaressa ja istumalla meren rannassa. Uittamalla koiraa. Syömällä jäätelöä ja ihastelemalla kukkia. Heräämällä uuteen lomapäivään ilman kellonsoittoa. Katsotaan miten käy. Rentouttavaa lomaa kaikille!

Satu Lekola

maanantai 2. heinäkuuta 2012

Rikkinäinen rakkaus

Rakkaudessa pettyminen on teema, jota useat Nuorten Kriisipisteen asiakkaat ovat työstäneet kriisihoidon aikana. Eräs nuori nainen purki petetyksi tulemisen herättämiä tunteita kirjoittamisen avulla.




"Järki ja tunteet"
Nainen, 24 vuotta
 "Sinulle, joka olit kaikki
Sinulle, joka petit minut

Ikävä.Loukattu. Katkera. Vihainen. Kaikki samaan aikaan. 

Tiedätkö miltä tuntuu, kun sydän menee rikki, tai miltä tuntuu, kun niitä rikkinäisiä paloja talloo sellainen ihminen, jota olet rakastanut eniten maailmassa, ja jonka puolesta olisit tehnyt mitä vaan. Sellaista tunnetta ei pysty kuvaamaan.

Tiedätkö, miltä tuntuu, kun mietit joka päivä, miksi tässä on käynyt näin ja toteat joka päivä, ettet edelleenkään tiedä. Sen luottamuksen väliin, joka joskus on ollut, on astunut joku täysin vieras ihminen, joku, joka nukkuu mun puolella sänkyä ja pitää tavaroitaan mun puolella kaappia.

Joku toinen, joka on tullut korjaamaan sua, koska et sitä itse pysty tekemään. Joku, jonka kanssa on paljon helpompaa, koska se ihminen ei tiedä mitään tästä menetyksestä.

Tiedätkö miltä tuntuu, kun et näe parasta ystävääsi ja mietit joka päivä, mitä sille ihmiselle kuuluu ja onko sillä kaikki hyvin. Ja sitten, kun näet sen sattumalta bussipysäkillä, niin itkettää, koska sattuu niin paljon, tunnet fyysistä kipua. Siinäkin tilanteessa vaan olet, oletat, että rakennan  keskustelun sun puolesta - ei mulla ole mitään sanottavaa enää, mitä et jo olisi kuullut. Kaikki on jo sanottu: se kuinka tekee niin kipeetä, ettei happi kulje. Ainoa, mikä on sanomatta, on anteeksipyyntö, sun osalta. 

Olen miettinyt paljon anteeksiantoa ja sitä, pitääkö kaikki antaa anteeksi. Olen pohtinut sellaista hiljaista anteeksiantoa, jossa sen anteeksiannon kohde ei tiedä sitä, että toinen antaa anteeksi, koska se toinen ei ansaitse anteeksiantoa. Jotta pystyy elämään omaa elämää, niin ehkä se hiljainen anteeksianto on hyvästä, armo itseä kohtaan, jotta pystyy jatkamaan elämää eteenpäin. "

Nainen, 28 vuotta