maanantai 28. tammikuuta 2013

Terveiset sinne taivaaseen


Silloin joskus lapsena, kun suuttui todella kovasti vanhemmilleen jostain asiasta jota ei saanut kaupasta tai ei saanut tehdä, ajatteli tai sanoi ääneen "Toivon että kuolisit". Itse tahtoisin perua tuon lauseen kokonaan.

Äitini ja isäni olivat eronneet kun olin vain n. 5 vanha. Asuin siis äitini ja pikkuveljeni kanssa. Äiti on mennyt uudelleen naimisiin. Kävimme isän luona joka keskiviikko ja joka toinen viikonloppu. Loppujen lopuksi kävin isän luona joka viikonloppu. Hieman yli 2 vuotta sitten se tapahtui. Isäni kuoli. Itse olin täyttänyt sinä vuonna 18 vuotta ja pikkuveli on muutaman vuoden nuorempi.

Olin tullut juuri rankan päivän jälkeen ammattikoulusta ja istahdin koneen äären ja selasin facebookkia, kun äiti kutsuu minua alakerrasta. Menen hänen luokseen ja hän pyyää istumaan viereensä. Hän katsoo minua silmiin ja sanoo "Isäsi on kuollut". Aloin nauramaan aivan hirveästi, mutta sitten se nauru muuttui hysteeriseksi itkuksi. Pikkuveli tuli kotiin ja ihmetteli minua itkemässä sohvan nurkassa ja sitä outoa tunnetta, joka vallitsi ympärillä. Hänelle kerrottiin sama, kuin minulle hetki sitten. Kun näin miten hänen silmistään hävisi kaikki, kuinka hänen elämästään tuli arvotonta. Halasimme toisiamme, tuimme toisiamme, olimme yhdessä. Isä oli poissa.

Menimme isän talolle. Kaikki. Siellä oli äitini sisko, joka on minulle todella rakas täti. Serkkuni, joka on ollut paras ystäväni koko elämäni ajan. Hautaustomistosta saapui kaksi miestä hakemaan isää. Isä makasi paareilla valkoisen kankaan alla. Näin vain sen, kun hänet kannettiin ulos talosta. Serkkuni piti kädestäni kiinni. Pikkuveljeni meinasi pyörtyä. Tärkein muisto siitä hetkestä oli se, kuinka kovaa tuuli ennenkuin saavuimme talolle ja kun isä vietiin pois tuli aivan tyyntä. Edes linnut eivät laulaneet, kaikki oli hiljaa. Isä vietiin, muisto jäi. Olisin tietysti saanut nähdä isäni, jos vain olisin tahtonut, mutta en tahtonut, halusin säilyttää isän muiston juuri sellaisena kuin sen muistan.

Kaikki oli niin sekaisin. Elin koko aika pienen sumun peitossa ja mietin mitä ihmettä on tapahtunut. Järjestimme isälle todella ihanat hautajaiset. Siellä oli läheiset ihmiset vierellä. Hautajaisista en muista pahemmin mitään, koska itkin niin paljon. Se oli elämäni pahin ja onnettomin hetki. Hautajaisten jälkeen käytiin päivittäin haudalla ja pidimme siellä kynttilän aina palamassa. Isä oli tärkeä osa elämää ja on edelleen. Hän ilmestyy välillä öisin sängyn viereen kertomaan kuulumisistaan. Se on oma salaisuuteni. Isä välittää minusta ja pikkuveljestäni aivan kuten ennenkin. Vielä välillä mietin miksi isi ei ole soittanut ja kysellyt kuulumisia, mutta sitten muistan kuinka asiat ovat. Kaipuu on suunnaton ja ikävä lohduton.

Älä koskaan toivo kenenkään kuolemaa. Kenen tahansa kuolema satuttaa hänen lähimmäistään. Muista kertoa tärkeille ihmisille, että rakastat heitä.

Aurinkoinen 20v.

maanantai 21. tammikuuta 2013

Musiikki tukee mielenterveyttä

Aika harva ihminen kertoo inhoavansa musiikkia. Erilaisten musiikkityylien tarjonta on laajaa, joten jokaiselle löytyy jotakin mieleistä. Nykyisen teknologian ansiosta musiikki on helposti saatavilla ja lempimusiikki seuraa mukana. Musiikista on muodostunut erityisesti nuorille tärkeä osa elämää.



Miksi sitten jokin musiikki valikoituu lempimusiikiksi? Näkemykseni mukaan lempimusiikissa on jotakin sellaista, joka tyydyttää ihmisen sen hetkisen elämäntilanteen mukaisia sisäisiä tarpeita. Laulun sanat voivat muodostua kuulijalle tärkeiksi, kun taas toinen vaikuttuu ensisijaisesti musiikin tuomasta tunnelmasta. Jollekin musiikin esittäjä ja artistin elämäntarina ovat merkittävässä roolissa, toiseen säveltäjä tekee vaikutuksen. Lempimusiikki voi edustaa tiettyä kulttuuria, jota kuulija ihannoi. Musiikkityyliin luonne ja sen heijastamat arvot saattavat koskettaa kuulijaa aivan erityisellä tavalla, minkä vuoksi tietyn tyylinen musiikki valikoituu lempimusiikiksi. Lempimusiikki voi olla myös jotakin, johon liittyy vahvat muistot tai sen avulla kuulija on saanut vahvan tunnekokemuksen. Lempimusiikki sisältää todennäköisesti jotakin sellaista, johon kuulijan on helppo samaistua ja jota kuulija tarvitsee juuri sillä hetkellä.


Musiikin merkityksellisyys liittyy olennaisesti sen kykyyn herättää ja ylläpitää tunteita. Nuorten on tutkitusti todettu käyttävän musiikkia tunteiden säätelyssä. Suvi Saarikallion (2007) väitöstutkimuksessa löytyi seitsemän erilaista tapaa, jolla nuoret säätelivät musiikilla mielialaansa. Saarikallion tutkimukseen osallistui 1500 nuorta ympäri Suomea. Lempimusiikki elvytti, kun nuori koki itsensä väsyneeksi. Musiikin luoma tunnelma viihdytti ja sen avulla nuoret saivat elämyksiä. Musiikin avulla nuoret pystyivät irtautumaan pahasta olosta ja musiikista sai lohtua murheisiin. Nuoret purkivat vihaansa musiikin avulla ja musiikin herättämä mielikuvatyöskentely auttoi tunteiden selvittämisessä. Saarikallion mukaan nuorten tunnetaidot ovat vasta kehittymässä, joten musiikki tarjoaa heille helpon kanavan tunteiden säätelyyn.

Musiikin voidaan sanoa tukevan mielenterveyttä monella tavalla. Nuoret hakevat musiikista iloa ja nostetta elämään, toisaalta vaikeina aikoina musiikki lohduttaa ja rentouttaa. Nuorilla näyttää olevan luontainen kyky valita juuri itselleen sopivaa musiikkia oikeanaikaisesti. Viimeisenä, mutta ei ollenkaan vähäisempänä näkökulmana haluan nostaa esiin musiikin sosiaalisen puolen. Musiikki yhdistää ihmisiä! Lempimusiikin avulla nuori voi "salaisesti" kertoa itsestä ja viestittää toisille tiettyyn alakulttuuriin kuulumisesta.

Nuorten mielenterveystyön tukemiseksi järjestetään "Kuukeeko Kukaan II" -konsertti Savoy teatterissa 13.2.2013. Tervetuloa paikan päälle nauttimaan livemusiikista. Sitä ennen kannattaa käydä tutustumassa konsertin sivustoihin, joista löytyy mielenkiintoisia kirjoituksia.


Heidi Rouhiainen
musiikkiterapeutti FM 







Lähteet: 

maanantai 14. tammikuuta 2013

Uusi vuosi, uudet lupaukset


Vuodenvaihde on kulta-aikaa ainakin kuntosaliyrittäjille. Jäsenyyksiä myydään kohisten kun suomalaiset ovat joukolla tehneet klassisen uudenvuodenlupauksen painonpudottamisesta ja fyysisen kunnon kohentamisesta. Samalla loppuu tupakointi. On tipatonta tammikuuta ja herkutonta helmikuuta. Tuttavani kertoi aloittaneensa karkittoman tammikuun ja jo ensimmäisenä päivänä oli löytänyt itsensä noukkimasta liiskantuneita, nenäliinaan tarraantuneita salmiakkipastilleja käsilaukkunsa pohjalta. Lupaava alku?

Uuden aloittaminen, suunnitelmien tekeminen on usein innostavaa ja tuo uutta puhtia elämään. Ei uudenvuodenlupauksissakaan mitään vikaa ole, kunhan ymmärrämme, miten helppoa on lausua lupaukset ääneen ja miten vaikeaa niistä on pitää kiinni. Kestävä elämänmuutos vaatii sitoutumista, tahdonvoimaa ja voimavaroja. Suuri laiva kääntyy hitaasti ja liian nopeat liikkeet horjuttavat paattia. Sama pätee muutoksiin: ne tarvitsevat aikaa ja lannistua ei saa, vaikka tuloksia ei heti näkyisikään. Joku viisas sanoi joskus: "Hidas muutos on pysyvä muutos".

Kun Nuorten Kriisipisteellä kyselimme toisiltamme uudenvuodenlupauksista, tuli esiin ajatus hyvinvoinnista ja siitä, miten tänä vuonna lupaamme pitää itsestämme oikein hyvää huolta. Kullekin hyvinvointi ja itsestä huolehtiminen merkitsee eri asioita. Herkkujen vähentäminen ja tupakan tumppaaminen ovat toki hyvä alku, mutta miten huolehtia sisäisestä hyvinvoinnista? Miten ruokkia sielua kukoistamaan? 

Voisiko seuraavista lupauksista ( ja toteuttamisesta pitkän kaavan mukaan) olla hyötyä elämässäsi?

Lupaan viettää enemmän aikaa minulle tärkeiden
ihmisten kanssa.
Lupaan olla valittamatta turhista asioista. 
Yritän ajatella positiivisemmin. 
Olen hellempi ja armollisempi itselleni. 
Lupaan lopettaa itseni vähättelyn. 
Lupaan välttää kiireen tuntua. 
Yritän nauttia elämästä.  
Opettelen ilmaisemaan tunteitani paremmin. 

Lupauksia, joita varten kannattaa laatia omanlaisensa treeniohjelma. Yleensä
olemme jämähtäneet omiin tottumuksiimme ja tapaamme ajatella. Niistä on
tullut arkea, jota toistamme melkeinpä tiedostamatta. Jos arjessa pyörivät
tavat ovat meitä tuhoavia, kannattaa käynnistää muutos parempaan.
Ainakin yrittää. Sisäinen muutos ei sekään ole nopeaa ja vaatii
muutamia samoja asioita kuin fyysinen harjoittelu: kykyä tehdä
aloite, tahdonvoimaa, itsehillintää ja pitkäjännitteisyyttä. Höystettynä
sopivalla määrällä hellyyttä.

Jos tekisit vuodestasi kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin kuvakartan tai
”treeniohjelman”, mitä siinä olisi? 


Satu Lekola











tiistai 8. tammikuuta 2013

Oma kokemukseni Nuorten Kriisipisteestä


Itselläni oli ollut paniikkikohtauksia jo pari kuukautta, kunnes lääkärini ehdotti että ottaisin yhteyttä Nuorten Kriisipisteeseen. En tiennyt mitä olisin vastannut kohteliaasti takaisin. Päässäni pyöri monta ajatusta samaan aikaan, tulisiko minusta sellainen nuori jonka täytyy kertoa ongelmistaan tuiki tuntemattomalle ihmiselle? Ei varmasti.

Päätin yrittää päästä paniikkikohtauksistani itse eroon. Kohtauksia silti tuli, ja vielä useammin kuin ennen. Joskus ne olivat lieviä ja joskus todella voimakkaita. Sosiaalinen elämäni alkoi hiipumaan pois, kohtaukset varmistivat sen, etten uskaltanut enään poistua talostani minnekkään minne ei olisi aivan kuoleman pakko mennä. Tätä jatkui monta kuukautta.

Työharjoittelupaikalla tuttuni kehotti minua silti käymään Nuorten Kriisipisteellä. Ensin pudistelin päätäni ja mietin että miten joku puhuminen voisi auttaa? Halusin kuitenkin antaa sille mahdollisuuden. Jos ei puhuminen auttaisi, eläisin kohtausten kanssa koko loppuelämäni.

Ensimmäinen keskustelun jälkeen tuntui rentouttavalta, tajusin että voisin saada ongelmiini apua, eikä minun tarvitsisi tapella niitä vastaan yksin. Parin keskustelukerran jälkeen huomasin kuinka vaivattomasti pystyin taas käyttämään metroa, kaupan kassoillakaan jonottaminen ei tuntunut niin kamalalta enään. Olen alkanut saamaan elämääni takaisin, pystyn taas käymään huolettomasti shoppailemassa ja syömässä.

Nuorten Kriisipisteelle meneminen on parasta mitä olen pitkiin aikoihin tehnyt. Olen saanut paniikkikohtaukseni kuriin, eikä minun tarvinut selviytyä tästä kaikestä yksin. Nyt pystyn taas tekemään niitä asioita joita olen aina halunut tehdä, eivätkä paniikkikohtaukset rajoita niitä enään.

Tyttö 16v.

keskiviikko 2. tammikuuta 2013

Hyvää uutta blogivuotta!



Olemme halunneet nostaa esille työmme kautta nousevia ajankohtaisia teemoja osaksi yhteiskunnallista keskustelua. Tästä syntyi vuosi sitten Nuorten Kriisipisteen blogi kuin tyhjästä, muttei tyhjistä aiheista. Nälkä kasvaa syödessä sanotaan, samaa voin todeta kirjoittamisenkin suhteen. Halu kirjoittaa entistä ajankohtaisempia ja kiinnostavia blogitekstejä on kasvanut samassa suhteessa kuin olemme kasvattaneet lukijakuntaa, saaneet kommentteja ja tekstejämme on jaettu eteenpäin. 

Ensimmäisen blogivuoden jälkeen olemme vielä alussa ja haluamme kehittyä entisestään. Tähän tarvitsemme juuri Sinun apuasi. Tule tekemään kanssamme Nuorten Kriisipisteen blogia. Kerro meille mikä tai millainen blogi pysäyttää ja mistä aiheista haluaisit lukea jatkossa.

Kiitos viime vuodesta ja mahtavaa alkanutta blogivuotta!

Katja Laamanen