keskiviikko 29. toukokuuta 2013

Hyppy tulevaisuuteen



Kevät on monille nuorille taitekohta elämässä. Opiskelijat valmistuvat opinnoistaan ja ylioppilaat juhlivat lakkiaisiaan. Näiden nuorten tulevaisuuden suunnitelmat odottavat täyttymistään, uusi elämänvaihe alkaa pian. Opintojen päättyminen voi tuntua helpottavalta, koska yksi raskas suoriutumisen taakka putoaa pois harteilta vihdoinkin. Valmistuminen on iso etappi, joka sulkee yhden luvun ihmisen elämässä. Tuntematon tulevaisuus kätkee sisäänsä monia mahdollisuuksia, joissa mieli jo vaeltaa. 


Tietyn elämänvaiheen loppuminen saattaa tuntua helpotuksen ohella haikealta ja jopa pelottavalta. Tutut rutiinit rikkoutuvat ja "hyvänpäivän" opiskelukaverit häviävät ympäriltä. Muutos aiheuttaa toisille levottomuutta, koska suunnitelmien ja haaveiden toteutuminen on epävarmaa. Menneen ja tulevan välissä kelluminen on tavallinen ahdistuksen aiheuttaja ihmisen elämässä. Vanhojen tapojen tilalle ei ole vielä muodostunut uutta rytmiä ja elämä tuntuu monelta osilta olevan hakemassa uusia uomiaan. 


Elämä vaatii tiettyä suunnitelmallisuutta ja tulevan visiointia, mutta samaan aikaan tämä hetki on kaikki, mitä on. Tähän hetkeen kätkeytyy koko olemisen ydin ja siihen kehotetaan tarttumaan. Elämä on peräkkäisistä hetkistä koostuva virta, joten samaan virtaan ei voi astua kahdesti. Minusta on lohdullista ajatella, että virtaava vesi löytää tiensä eteenpäin ja näin käy yleensä myös elämänvirralle.  




Onnea ja rohkeutta kaikille opintonsa päättäville nuorille! 



 Heidi Rouhiainen

maanantai 6. toukokuuta 2013

Nykyajan nuoret voivat hyvin - Mitä sinulle kuuluu?


Koulukuraattorina minulla on täysin vääristynyt kuva siitä, miten nuoret oikeasti voivat, sillä kuraattorina näen vain ne nuoret, jotka voivat huonosti tai oireilevat jollain tavoin. Koulun oppilaista noin kymmenen prosenttia on kuraattorin asiakkaita. Lyhyellä matematiikalla laskettuna se tarkoittaa sitä, että loput yhdeksänkymmentä prosenttia oppilaista voivat loistavasti. Nykyajan nuoret voivat hyvin, ainakin kuraattorin näkökulmasta.

Media pullistelee tutkimuksia nuorten pahoinvoinnista. Milloin otsikoidaan nuorten masennusta, milloin väkivaltaista käyttäytymistä. Joka tapauksessa nuoret, jotka voivat pahoin, ovat vähemmistöä. Toisaalta nuoret, jotka voivat pahoin ja oireilevat, ovat yleensä myös moniongelmaisia. Yksi ongelma johtaa toiseen.

Eniten nykynuorten elämässä minua harmittaa se, että heidän arkensa on yhtä kilpajuoksua. Välillä aina tarkistetaan ”kilpailijan kunto”: löytyykö paras päiväkoti, koulu ja jatko-opiskelupaikka. Ehditäänkö suorittaa erilaiset tasokokeet harrastuksissa ja päästä SM-joukkueeseen ennen yläkouluun siirtymistä. Heikommat nuoret joutuvat antamaan tilaa kyvykkäimmille ikätovereilleen. Olisiko se liikaa vaadittu, että kilpailtaisiin samoilla ehdoilla?

Koulunkäynti on mielestäni yksi suojaava tekijä nuorten hyvinvoinnin tukemisessa. Kun täällä koulussa katsoo aikuisena oppilaiden toimia, voi melkeimpä heti sanoa poissaolojen, ryppyisten papereiden ja piiloteltujen jälki-istuntolappujen perusteella, kenen kanssa myöhemmin ollaan tekemisissä oppilashuoltoryhmän voimin. Niiden nuorten kohdalla, jotka ovat oppilashuoltoryhmän asiakkaita tärkeintä, on keskittyä vahvuuksien tukemiseen, ei heikkouksien kaivelemiseen.

Jos oppilas ei käy koulua lainkaan tai hän on jatkuvasti luvatta pois koulusta, on mielestäni syytä huolestua ja tosissaan. On vaikea auttaa nuorta, josta ei tiedä mitään tai ei tiedä missä hän päivänsä viettää. Niiden oppilaiden kanssa jotka käyvät koulussa häiritsemässä - vaikkapa vain tunteja - on paljon helpompi työskennellä, koska tietää, että he ovat turvassa. He ovat koulussa.

En siis ole niinkään huolissani niistä rääväsuista, jotka ovat ajoittain hyvinkin haasteellisia opetuksen näkökulmasta. Sen sijaan oppilaat, jotka vetäytyvät kuoreensa, eivät kerro itsestään mitään, eivät edes oikeaa vastausta tunnilla vaikka sen tietävät, huolestuttavat. Yksi suuri syy nuorten syrjäytymiseen on yksinäisyys.

Nuoren hyvinvoinnin tukemiseksi on olemassa erittäin helppoja ja yksinkertaisia työtapoja. Kolmen ”ärrän” sääntö itsetunnon tukemisessa ei voi mennä mönkään: roolit, rajat ja rakkaus.

Lisäksi yksi helpoin työtapa nuoren kanssa työskentelyyn on läsnäolo ja se, että kysyy heiltä tärkeän kysymyksen: Mitä sinulle kuuluu. Ja kuuntelee vastauksen. Yleensä vastaus saattaa yllättääkin. 


Liisa Ståhle, kuraattori 
Munkkiniemen yhteiskoulu