torstai 29. elokuuta 2013

Ryhmäytymistä ryhmäytymisen perään



Viikonloppuna seurasin kuinka tuttavaperheen nuori halusi ajoittain vetäytyä omaan huoneeseensa, ”syrjäytyä rauhassa” kuten hän itse asian ilmaisi. Takana oli viikko uudella opiskelupaikkakunnalla, uusia opiskelukavereita, uusia kämppiksiä... Kokoaikaista ryhmäytymistä ryhmäytymisen perään.

Nuoren näkökulmasta arki saa pitkälti merkityksensä kavereista ja ystävistä, johonkin ryhmään kuulumisesta. Ryhmään kuuluminen on tarve, jolla on suuri merkitys hyvinvoinnin kokemukselle, oppimiselle ja jopa fyysiselle terveydelle. On siis tärkeää, että nuori saa tuntea kuuluvansa johonkin ja tulevansa hyväksytyksi, ja hän pääsee osallistumaan ja vaikuttamaan.

Jokaisessa ryhmässä on sääntöjä ja normeja, jotka ohjaavat käyttäytymistä. Säännöt voivat olla joko selkeästi ilmaistuja tai kirjoittamattomia. Ne luovat turvallisuutta ja tekevät sosiaalisen kanssakäymisen helpommaksi. Tällöin jokainen ryhmäläinen tietää mitä häneltä odotetaan ja mitä hän voi itse odottaa toisilta. Uudessa ryhmässä̈, jossa käyttäytymistä ohjaavat pelisäännöt ovat vielä outoja, voi helposti tuntee itsensä turvattomaksi ja epävarmaksi ja toisten ihmisten käyttäytyminen voi tuntua jopa vieraalta.

Eloisuus ja seurallisuus ovat nykypäivän kovaa valuuttaa. Usein puheliaita ja ulospäin suuntautuneita ihmisiä ihannoidaan ja pidetään kiinnostavampina kuin hiljaisempia. Kuitenkin sosiaaliset vuorovaikutustilanteet voivat olla joillekin niin raskaita, että niiden jälkeen voi olla tarvetta yksinäiseen palautumiseen  ”ladatakseen akkujaan”. Meissä kaikissa on onneksi molemmat puolet, jotka tulevat esille erilaisissa ryhmätilanteissa. Ne vain tulisi saattaa tasapainoon toistensa kanssa.


Katja Laamanen

perjantai 23. elokuuta 2013

Elämämme tarinat



Kävin tällä viikolla kuuntelemassa Etelän Sylissä (Etelä-Suomen syömishäiriöperheet ry.) Henriika Maikun luentoa menetettyjen mahdollisuuksien suremisesta ja uuden ajattelun mahdollistumisesta. Jäin pohtimaan sekä useiden tapaamieni nuorten tilanteita että oman elämäni hetkiä, sellaisia, joissa jää jotenkin jumiin. Kun Henriika jutteli elämäntarinoiden merkityksestä ja siitä kivusta, jota ne voivat aiheuttaa, pysähdyin. Huomasin, kuinka suuri merkitys näillä tarinoilla voikaan olla. Hyvässä ja pahassa.

Tarinat, joita itsestämme, läheisistämme ja koko elämästämme kerromme, ovat sekä yksityisiä että julkisia. Saatamme toistuvasti kertoa tarinaa päämme sisällä tai sitten jakaa sitä vaikkapa ystävillemme. Näissä tarinoissa on kaksi puolta: ne voivat olla rajoittavia tai kannattelevia. Rajoittavat estävät meitä kulkemaan eteenpäin, tarttumasta uusiin tilaisuuksiin ja haasteisiin; jollakin tapaa siis jarruttavat meitä. Estävät voimasta hyvin. Voimme tuntea sisäistä kipua ja ahdistustakin. Kannattelevat tarinat puolestaan vahvistavat. Ne tukevat itsetuntoamme, luovat toivoa tulevaan ja kantavat meitä kohti tulevaa. Kannatteleva tarina voi olla esimerkiksi selviytymistarina: ”Selvisin, vaikka hetken jo luulin, että tästä ei enää nousta…”.

Olin aina seiskan oppilas liikunnassa. En siis erityisen lahjakas, tai niin ainakin uskon. Vuosien varrella olin ”kirjoittanut” mielessäni tarinaa siitä, miten olin oikeastaan aika kömpelö, kankea ja hidas. Kylmä hiki nousi otsalleni, jos joskus piti osallistua johonkin urheilulliseen tapahtumaan. Koin, etten osaa tai pärjää ja kaikki ovat kuitenkin parempia kuin minä. Kunnes aloin kolmikymppisenä tanssia. Tarina alkoi muuttua. Uusi tarina kertoo, miten alkujännityksestä huolimatta menin, opin askeleet (hitaasti, mutta varmasti), kehityin ja nautin. Rajoittava tarina muuttui kannattelevaksi.

Tarinat voivat rajoittaa useissa tilanteissa: perheessä, parisuhteessa ja muissa ihmissuhteissa sekä opinnoissa ja työssä. Kun tarinat jäävät vellomaan ajatuksiin, on todellisuutta vaikea tavoittaa. Onkin hyvä pysähtyä kuuntelemaan, mitä tarinoilla on sanottavaa. Kiinnostuneisuus sanomasta on avain vellomisen loppumiseen. Itseltä voi kysyä: Miten tämä tarina auttaa minua? Kannatteleeko tämä? Ketä syytän tässä tarinassani ja mistä? Mitä tunteita minussa herää? Uusien kannattelevien tarinoiden luominen ei ole helppoa, mutta se voi auttaa itseä ja muita. Ja kun onnistuu, tulee siitä voittajaolo!


Satu Lekola


Henriika Maikun luento:  Menetettyjen mahdollisuuksien suremisesta uuteen ajatteluun. Etelän Syli. 20.8. 2013

keskiviikko 14. elokuuta 2013

Miten säilöä suven energiasato talteen?


Kesän maut säilötään perinteisesti talteen talven varalle. Kesäloman kokemukset muuttuvat puolestaan muistoiksi mieleen ajan kuluessa. Olen miettinyt, mitä voisi tehdä, että loma ei olisi hetken päästä vain muisto. Miten kesäloman vapauden, rentouden ja kiireettömyyden tunnelman saisi säilöttyä edes osittain tulevalle syksylle, talvelle ja keväälle? 


Kiire vaivaa arkea. Liian paljon tekemistä, liian vähän aikaa. Loman jälkeen levänneenä sitä miettii, mitä uutta ja kiinnostavaa keksisi elämään. Virtaa täynnä oleva ihminen alkaa helposti haalia itselleen uusia kivoja juttuja vaikkapa harrastuksen, opiskelun tai elämäntapamuutoksen muodossa. Innostuksen vallassa voi olla vaikea katsoa ajankäytön ja jaksamisen muodostamaa kokonaisuutta. Miten säilyttää tasapaino, ettei mukavista ja piristävistä asioista tulisi hetken päästä kuormittavia tekijöitä, jos kaikkea mielenkiintoista tekemistä on kasautunut liikaa?


Omassa elämässäni pyrin noudattamaan tavaroiden kohdalla filosofiaa, jonka mukaan ostaessani uutta laitan jotakin vanhaa kiertoon. En halua kerryttää kotiini tavarakuormaa. Tekemisen kohdalla voisi soveltaa samaa tasapanon ajatusta, että uutta saadakseen täytyy luopua jostain. Kovin kiireinen elämä voi alkaa tuntua tekemiskuormalta, jolloin läsnäolo ja tekemisestä nauttiminen muuttuvat suorittamiseksi. Kiireisen elämän muodostama paine vaatii helpottaakseen rajaamista eli yksinkertaisesti tekemisen vähentämistä. Stressaantuneen, kiireisen ihmisen olisi terveellistä miettiä, mistä voisi luopua voidakseen paremmin. Länsimaisia ihmisiä on opetettu tavoittelemaan aina jotakin enemmän ja lisää. Mitä jos tänä syksynä vähemmän olisi enemmän? 


Heidi Rouhiainen

keskiviikko 7. elokuuta 2013

Seurusteluväkivalta – valitettavan yleistä niin nuorten kuin aikuistenkin parisuhteissa



Normaaliin seurustelusuhteeseen ei kuulu jatkuva haukkuminen, uhkaaminen, rajoittaminen eikä töniminen, läpsiminen tai lyöminen. Lieväkin uhkaaminen tai väkivalta tuntuu aina pahalta. Ihastumisvaiheessa, suhteen alussa, uutta rakkautta katsotaan usein ruusuisten lasien läpi ja lievää väkivallan uhkaa tai väkivallan merkkejä ei huomata tai haluta huomata. Suhteessa ilmeneviä ongelmia vähätellään ja ihastuksen huonoa tai väkivaltaista käyttäytymistä selitellään itselle ja ystäville.

Poika- tai tyttöystävän osoittama raju mustasukkaisuus, rajoittaminen ja jatkuva perään soittaminen voivat aluksi tuntua rakkaudenosoituksilta ja merkkinä suhteen tärkeydestä ja erityisyydestä. Ystävien näkemisen ja muun elämän rajoittaminen, puhelimen tarkkailu, jatkuva pilkkaaminen tai läpsiminen etenee kuitenkin valitettavan usein yhä satuttavampiin sanoihin, lyönteihin tai muihin väkivaltaisiin tekoihin. Henkilökohtaisten rajojen ylittäminen voi edetä lähes huomaamatta, kunnes tulee tilanne, missä uhkaaminen tai väkivalta pelottaa ja sattuu.

Ihmisillä on luontainen halu löytää järkevä selitys elämässä tapahtuville asioille. Läheisen ihmisen halua satuttaa ja tuottaa kipua on vaikea ymmärtää ja vielä vaikeampi selittää. Tämän vuoksi on tavallista, että väkivallan uhri häpeää tilannettaan ja alkaa etsiä syitä ja vikoja itsestään, omasta toiminnastaan ja käyttäytymisestään. Vastuu uhkaamisesta ja väkivallasta on kuitenkin aina henkilöllä, joka uhkaa ja satuttaa.

Seurusteluväkivaltaa kokevat yhtälailla sekä tytöt että pojat. Tyttöihin kohdistuva väkivalta näyttää tilastojen valossa yleisemmältä verrattuna poikiin, mutta tulokset ovat osin ristiriitaisia. Pojat, usein fyysisesti vahvempina, häpeävät tilannetta, missä ovat joutuneet oman kumppaninsa pahoinpitelemäksi ja vaikenevat seurusteluväkivallasta. 

Seurustelusuhteessa ei kuulu tuottaa kipua toiselle ─ Älä hyväksy uhkailua äläkä väkivaltaa! Jos olet itse tai jos ystäväsi on kokenut lähisuhteissaan henkistä, fyysistä tai seksuaalista uhkaa tai väkivaltaa, niin kerro asiasta ja hae apua.

Seurusteluväkivallasta voit keskustella myös Rikosuhripäivystyksen nuorten hankkeen työntekijöiden kanssa.

Kahdenkeskinen anonyymi chat arkisin www.riku.fi/nuoret 
IRC Galleria chat torstaisin 14:30-17:30

Ryhmächat seurusteluväkivallasta käydään 8.8. klo 14:30-17:30
Tule keskustelemaan!

Oheisesta linkistä pääset vastaamaan RIKUn nuorten hankkeen kyselyyn seurusteluväkivallasta

 http://www.webropolsurveys.com/S/C0E02DD486A0340A.par


Nina Vaaranen-Valkonen, projektisuunnittelija 
Rikosuhripäivystyksen nuorten hanke