keskiviikko 16. lokakuuta 2013

Arjen vapaaottelua

Olin viime viikolla seminaarissa joka käsitteli erilaisia tapoja puuttua nuorten koulupoissaoloihin.

Jyväskylässä on Lukkari-projekti, joka riittävän poissaolomäärän jälkeen on valmis tarjoamaan apua nuoren kouluun saamiseksi. Ensimmäisessä vaiheessa nuorelle soitetaan ja herätetään, kehotetaan pesemään hampaat, syömään aamiainen, pakkaamaan reppu ja lähtemään kouluun. Tarvittaessa aamun aikana siis soitetaan useita kertoja. Tätä tapahtuu viikon ajan jonka jälkeen nuorella on mahdollisuus yrittää itse kahden viikon ajan. Jos homma ei lähtenyt käyntiin, niin toisessa vaiheessa tullaan nuori herättämään ja saatellaan kouluun asti. Tarvittaessa kolmannessa vaiheessa mietitään yhdessä suurempia tukitoimia. Projektilla on kuulemma hyvät onnistumisprosentit. Älyttömän hieno juttu! 

Kuitenkin viikonlopuksi jäi jäytämään ajatus, eikö näiden pitäisi olla asioita mitä vanhempi hoitaa? Ketä tässä pitäisi tukea? Poikien kohdalle yleisin ongelma on, että he pelaavat yömyöhään tai aamuvarhaiseen eivätkä sitten jaksa herätä kouluun. Eikö vanhemmilla pitäisi olla kyky ja voima pelaamisen rajoittamiseen? 

Maanantaina googlailin asiaa enkä löytänyt projekteja nuoren  vanhemmuuden tukemiseksi. Väestöliitolla on nettisivu jonka kautta voi lähettää kysymyksiä ja lukea ohjeita, HelsinkiMission Nuorten Kriisipisteen päivystyspuhelimeen tulee paljon soittoja vanhemmilta, jotka eivät jaksa tai osaa. Hyviä juttuja nämäkin.

Asiaa pohdittuani tajusin myös, että neuvolan ja päiväkodin jälkeen vanhemman ammattilaiskontakti ja tuki on pitkälti vanhempainvartin varassa (siis 15minuuttia kerran vuodessa opettajan kanssa). Ammattilaisia ei kohdata luontevassa päivittäisessä kontaktissa, missä on helppo nostaa vaikeitakin asioita esille. Neuvolassa vielä ainakin minulta kysyttiin onko vanhemmuus hallinnassa tai onko minulla kysymyksiä joita haluaisin yhdessä pohtia tai jaksanko minä. Minulla on onneksi ystäviä jotka sitä kysyvät edelleen ja itse olen noheva myös soittamaan ammattilaiselle, jos joku asia pohdituttaa. On vaan saakutin vaikeaa myöntää, että aina ei osaa olla hyvä vanhempi, isä tai äiti ja pyytää apua. 

Leikittelin joskus ajatuksella, että laittaisin viikon ajan ylös jokaisen EI sanan jonka joudun vanhempana sanomaan. Ajatus oli kuitenkin liian masentava. Vanhempana oleminen on usein todella raskasta, et voi, et saa, EI EI EI ja EI. On sydäntä särkevää kieltää sitä anelevasilmäistä lasta tai tulisilmäistä kiroilevaa nuorta, joka niiiin kovasti haluaisi ja jolle tulee älyttömän huono mieli kiellon jälkeen. Nuoremmat purkavat sen usein itkemällä ja vähän vanhemmat mitä mielikuvituksellisimmilla sanakäänteillä, jotka harvoin ovat positiivisia ja usein sattuvat syvälle sydämeen. Vanhemmuus on arjen vapaaottelua jossa vastapuoli ei tunne sääntöjä. Lapset ja nuoret käyttävät kaikki mahdolliset keinot saadakseen oman tahtonsa läpi; itkut, potkut, lyönnit, anelut, kehumiset, syyllistämiset, loukkaamiset, valehtelut ja muut mitä salakavalimmat keinot. Se on kuitenkin laji joka vanhemman on pyrittävä voittamaan ainakin lähes joka kerta, jotta lapsella ja nuorella olisi turvallista kasvaa ja kehittyä. Se on pystyttävä tekemään, vaikka joskus pitäisi mennä itkusilmässä ja möykky rinnassa uneen oman pahan mielen vuoksi.

Muistan, että omassa nuoruudessani äitini juoksi harva se viikko koulun erilaisissa vanhempainilloissa missä eri ammattilaiset sparrasivat  vanhempia asettamaan rajoja. Sali oli täynnä kuulijoita. Kaikki kertoivat omasta osaamisalastaan, mutta kaikki myös rohkaisivat puuttumaan ja asettamaan rajoja. Näissä tilaisuuksissa oli myös mahdollisuus saada vertaistukea muilta vanhemmilta. Muistan äitini terhakkuuden asioiden hoitoon ja rajojen laittamiseen näiden iltojen jälkeen. Muistan myös oman huvittuneisuuteni joidenkin iltojen jälkeen, kun äiti tuli haistamaan hengitystä ulkoa tultua ja pyysi tyhjentämään taskut ja tarkisti sisällön.

Meillä oli tarkat kotiintuloajat ja muut säännöt. Luonnollisesti valitin tästä jos ei päivittäin niin ainakin viikoittain. Muistan myös vahvasti sen kerran, kun äiti vastasi minulle kysyessäni kotiintuloaikaa, että voin tulla silloin kun huvittaa. Olin todella ihmeissäni, mutta lähdin nopeasti ulos ennen kuin äiti peruisi. Tulin kotiin kuitenkin jo kaksi tuntia ennen normaalia kotiintuloaikaa ja kysyin, miksi hän ei halua minua kotiin? Oli turvallista kasvaa rajojen sisällä varsinkin kun olin tyyppiä, joka yritti kaikkia niitä rajoja rikkoa. Mihin nämä vanhempainillat ovat hävinneet?

Oma äitini on jättänyt minulle perinnöksi isoimmat saappaat mitä olen oman elämäni aikana pitänyt jalassa. Koitan niitä parhaani mukaan täyttää, usein myös epäonnistuen ja oppien. Monet ovat kuitenkin perineet liian pienet saappaat omilta vanhemmiltaan ja kaipaisivat apua oman vanhemmuuden ja itselle sopivien saappaiden löytämiseksi. Kuka taistelisi vanhempien yksinäisyyttä vastaan? 

Vanhemmat, olkoon voima kanssanne. 


Riikka Keskitalo
Äiti
Vapaaehtoistoiminnan koordinaattori
HelsinkiMissio 

tiistai 8. lokakuuta 2013

Tehokasta luppoaikaa


Tuntuu, et jos mä vaan olen, enkä tee mitään, on se hukkaan heitettyä aikaa. Pitää tehdä jotakin hyödyllistä. Käyttää joka minuutti. Olla aktiivinen.” 

Tämä lausahduskokoelma on kuulunut usean nuoren suusta tänäkin syksynä. Ja toki syksy on täynnä tärkeitä asioita: yo-kirjoituksia, uusia opintoja ja työpaikkoja, harrastuksia jne. Nämä kaikki aiheuttavat painetta pärjäämisestä ja vievät helposti suorittamisputkeen. Usein me aikuiset vahvistamme tätä putkea neuvomalla, vaatimalla ja painostamalla sekä näyttämällä tiedostamattomastikin mallia suorittamisesta. Lopputuloksena on valitettavan usein voimakas stressitila ja siitä aiheutuva ahdistus. Unohdamme, että sillä, ettei tee mitään ”järkevää”, on erityinen vaikutus hyvinvointiin.

On olemassa useitakin "luonnonlääkkeitä" hyvinvoinnin lisäämiseksi. Yksi tällainen "hoito"
on päiväunet. On nimittäin tutkittu, että Etelä-Euroopassa esiintyy siestakulttuurin vuoksi vähemmän sydän- ja verisuonitauteihiin kuolleisuutta. Ehkä kiinnostavimmat (tieteellisestikin tutkitut) tulokset kertovat päikkäreiden vaikutuksesta mm. muistiin, oppimiseen ja luovuuteen. Lyhyet, 10-20 min voimaunet (power nap) buustaavat vireystasoa ja helpottavat keskittymistä työhön tai opintoihin. Tunnin mittaiset unet tehostavat muistia, 90 minuutin unet vaikuttivat luovuuteen sekä emotionaaliseen muistiin. Lisäksi unet vain yksinkertaisesti tuntuvat hyvältä, vaikkakin sivuoireena saattaa esiintyä tokkuraisuutta. Päiväunet olisi hyvä osata ajoittaa oikein, jotta ne eivät haittaisi yöunia. Unitutkijat ovat sanoneet, että ihminen on uneliaimmillaan päiväsaikaan klo. 13-15 välillä, jolloin tapahtuu myös eniten työtapaturmia. Päikkärit olisikin syytä ajoittaa ennen klo. 16 tapahtuviksi. Japanissa joillekin työpaikoille on järjestetty tiloja, joissa voi käydä torkahtamassa. Työhyvinvointi ja tehokkuus ovat lisääntyneet.

Monesti määritämme ja arvostamme itseämme vain tekemisen kautta. Olemme olemassa vain kun teemme jotain. Pelkkä oleminen nähdään laiskotteluna ja ajanhukkana. Joskus kun joutuu tiukkaan tilanteeseen ja pitäisi tehdä tärkeitä ratkaisuja, voikin olla pakkoratkaisuja tehokkaampaa antaa asian olla. Antaa mielen ja kehon levätä. Vastaus on usein odottamassa, jos malttaa hetken vain olla. Tämä vaatii luottamusta siihen, että elämä kantaa, mutta auttaa myös selviytymään stressaavista tilanteista. Voisitko joskus kiireen keskellä kokeilla, miltä tuntuu vain jättää kaikki vaikkapa puoleksi tunniksi ja lähteä kävelylle? Tai istua hieman pidemmän hetken kahvikupin ääressä ja katsella ulos ikkunasta?


Satu Lekola


perjantai 4. lokakuuta 2013

Arjen luovuus edistää mielenterveyttä ja hyvinvointia



Arki ja luovuus kuulostavat nopeasti ajateltuna toistensa vastakohdilta. Aivan kuin arki olisi tylsää ja harmaata, kun taas luovuus elävää ja värikästä. Helposti ohitamme arjen luovuuden tärkeyden ajattelumme mittakaavavirheen vuoksi. Tähyilemme kauas tulevaan, suuriin asioihin, emmekä näe lähellä olevaa, sitä jonka keskellä elämme jokapäiväistä elämäämme. Tällöin jäävät kysymättä tärkeät kysymykset: Mikä on minulle tärkeää ja merkityksellistä? Miten luovia voimavarojani käyttämällä selviän päivittäisistä ongelmatilanteista?  

Luovuus on yleisinhimillinen ominaisuus, jota jokaisen on mahdollisuus käyttää ja vahvistaa omassa elämässään. Yleisimmin luovuutta voidaan kuvata yksilön kyvyksi löytää vaihtoehtoisia, totutusta poikkeavia tapoja ajatella ja toimia ja siten ratkaista ongelmia, tai tuottaa uusia näkökulmia ja kokemisen tapoja. Luovuus ei ole vain pienen joukon yksinoikeus vaan sitä on kaikilla, mutta jotkut käyttävät sitä tietoisemmin hyväkseen kuin toiset.

Parhaimmillaan luovuus on oman elämänasenteen ja omien tavoitteiden toteuttamista. Luovuuden alkuperä on leikinomaisessa ja kokeilunhaluisessa suhtautumisessa omaan ympäristöön. Luovia kykyjä käyttämällä on mahdollisuus saada omaan elämään mielekkyyttä ja iloa ja parantaa elämänlaatua. Arjen luovuus on tärkeää, koska se edistää mielenterveyttä ja hyvinvointia.
 
Luovat ideat syntyvät jos ovat syntyäkseen usein silloin tai siellä, kun niitä vähiten odotetaan. Siksi kaikenlainen luovuutta "irrotteleva" toiminta voi olla askel kohti luovuutta, ja siksi sellaista tulisi myös suosia. Parhaimmillaan arki voi paljastua jo itsessään luovaksi projektiksi, joka on täynnä uusia mahdollisuuksia ja iloisia yllätyksiä, haasteita ja mieltä tyydyttäviä rutiineja, jotka antavat energiaa uusille ideoille. 

Mitä luovuutta vaativaa haluaisit aloittaa arjessasi juuri nyt? Jos epäröit, mieti mikä sinua estää? Tai jos kaikki olisi mahdollista, mitä tekisit? Millä ruokkisit luovuuttasi vielä hieman lisää?


Katja Laamanen